— No niin, tyttöni, jätä herra Cruchot'n huoleksi järjestää tämä asia, koska hän vastaa seurauksista. Hän tuntee isäsi ja tietää mitä hänelle on tehtävä. Jos tahdot nähdä minua onnellisena tänä lyhyenä aikana, joka minulla enää on jälellä, niin on isäsi ja sinun ennen kaikkea sovittava.
Seuraavana päivänä kulki Grandet edes takaisin pienessä puutarhassaan. Tyttärensä vankeuteen sulkemisesta saakka oli hänellä ollut tapana tehdä tämä aamukävely juuri silloin kun Eugénie suki hiuksiaan. Kun ukko saapui suuren pähkinäpuun luo, piiloitti hän itsensä puun rungon taakse ja jäi pitkäksi aikaa katselemaan tyttärensä pitkiä hiuksia. Hän horjui kahden mielihalun välillä, joita hänessä herättivät toiselta puolen hänen luonteensa järkähtämättömyys ja toiselta halu lähestyä tytärtään.
Usein jäi hän pitkäksi aikaa istumaan pienelle puupenkille, jolla Charles ja Eugénie olivat vannoneet ikuista rakkautta. Tytär katseli isäänsä salaa uutimien takaa tai peilistä. Jos Grandet nousi ja alkoi uudestaan kävellä, istuutui hän ikkunaan ja rupesi tarkastamaan muurin reunaa, jota pitkin riippui mitä erilaisimpia kukkia: Venuksen hiuksia, köynnöskasveja, sekä keltaisia ja valkeita sedumeja, joita tavataan runsaasti viinikentillä Saumurissa ja Tours'issa.
Herra Cruchot tuli varhain taloon ja tapasi vanhan viiniporvarin istumassa pienellä penkillä, kauniina kesäkuun päivänä, selkä nojautuneena muuria vastaan sekä tähyilemässä tytärtään.
— Miten voin palvella teitä, mestari Cruchot? sanoi hän, huomatessaan notarion.
— Tulen puhumaan teille kauppa-asioista.
— Vai niin! vai niin! onko teillä kultaa vaihetettavana minun taalereihini?
— Ei, ei, ei ole kysymys rahasta, vaan tyttärestänne, Eugéniestä.
Kaikki ihmiset puhuvat hänestä ja teistä.
— Mitä kuuluvat heihin toisten asiat? Kukin on herra omassa talossaan.
— Myönnetään, kukin on oikeutettu tappamaan itsensä, tai, mikä on vielä pahempaa, heittämään rahansa ikkunasta.