— Serkkuni, kiitän teitä, olen syönyt Tours'issa. Ja, lisäsi hän, katsoen Grandet'hen, en kaipaa myöskään mitään, en ole edes väsynyt.
— Herra tulee pääkaupungista? kysyi rouva des Grassins.
Kun herra Charles — se oli Parisin Grandet'n pojan nimi — kuuli itseään puhuteltavan, otti hän esille pienen nenäkakkulan, joka riippui ketjusta hänen kaulassaan, pani sen oikeaan silmäänsä tarkastellakseen pöytää ja sen ääressä istuvia ihmisiä, tähysti sangen nenäkkäästi rouva des Grassins'ia, ja vastasi sitten, kaikkia kyllin katseltuaan.
— Kyllä, rouva. — Te pelaatte arpapeliä; jatkakaa, minä pyydän, se on liian hauskaa, jotta sitä voisi jättää kesken.
— Olinhan heti siitä varma, että serkku se on, ajatteli rouva des
Grassins heittäen vieraaseen pikaisia tutkivia silmäyksiä.
— Seitsemän viidettä, huusi vanha abbé. Huomatkaahan toki, rouva des
Grassins, eikö se ollut teidän numeronne?
Herra des Grassins pani pelimarkkansa vaimonsa numerolle; mutta jälkimäinen, pahojen aavistusten valtaamana, katseli vuoroin Parisin serkkua vuoroin Eugénieta, ajattelematta enää peliä. Nuori perijätär heitti tavan takaa salaisia silmäyksiä serkkuunsa, ja pankkiirin rouvan oli helppo niissä huomata kasvavan ihmettelyn ja ihailun.
Toinen luku.
Herra Charles Grandet, kaunis kahdenkolmatta vuotias nuori mies, oli tällä hetkellä hienoine käytöstapoineen omituinen poikkeusilmiö näiden kunnon maakuntalaisten keskellä, jotka kukin kohdaltansa panivat tarkkaan merkille hänen eleensä voidakseen niistä myöhemmin tehdä pilaa.
Kahdenkolmatta vuotias on useassa tapauksessa vielä lapsi. Sadasta kahdenkolmatta ikäisestä olisi varmaankin yhdeksänkymmentä yhdeksän käyttäytynyt samalla tavalla kuin Charles Grandet. Muutamia päiviä ennen kuvattua iltaa, oli hänen isänsä hänelle ehdottanut, että hän lähtisi joksikin kuukaudeksi setänsä luo Saumuriin. Ehkä oli Parisin Grandet'lla mielessä rikas veljentytär. Charles, joka matkusti ensi kertaa maaseudulle, oli päättänyt esiintyä siellä maailmanmiehen koko ylemmyydellä, saattaa koko kyläkunta loistollaan varjoon, alottaa siellä uusi ajanjakso ja tuoda sinne kaikki parisilais-elämän keksinnöt. Sanalla sanoen, hän oli päättänyt käyttää Saumurissa enemmän aikaa kynsiensä kunnossapitoon kuin Parisissa ja esiintyä puvustonsa puolesta kaikella sillä hienoudella, jonka moni nuori maailmanmies mukavuutensa tähden usein laiminlyö.