— Rouva, eipä olekaan kysymys sadasta miljoonasta. Luulenpa, että kiusaus silloin molemmin puolin olisi ylivoimainen. Mutta olenpa vain sitä mieltä, että kunniallinen nainen voi antautua kaikella varovaisuudella pieneen keimailuun ilman seurauksia, ja siten täyttää seuraelämän tapoja, jotka…
— Niinkö arvelette?
— Eikö meidän ole syytä puhua suutamme puhtaaksi toinen toisellemme?… Sallitteko että niistän nenäni? Vakuutan teille, rouva, että hän katseli teitä paljon imartelevammin lorgnettinsa läpi kuin minua; mutta annanpa hänelle anteeksi, että hän suo suuremman huomion kauneudelle kuin vanhuudelle…
— Se on selvä, sanoi presidentti karkealla äänellään, että Parisin
Grandet on lähettänyt tänne poikansa naimatarkoituksissa…
— Mutta siinä tapauksessa ei orpana toki olisi pudonnut taloon kuin pommi, vastasi notario.
— Se ei merkitse mitään, huomautti herra des Grassins, ukko on toiminut kaikessa hiljaisuudessa.
— Des Grassins, ystäväni, olen kutsunut päivälliselle tuon nuoren miehen. Nyt täytyy sinun kutsua herra ja rouva de Larsonnièren sekä Hautoyt ynnä heidän kauniin neiti tyttärensä; jospa hän pukeutuisi hauskasti sinä päivänä! Hänen äitinsä puettaa hänet aivan hullusti mustasukkaisuudesta!… — Toivon, hyvät herrat, että tekin suotte meille kunnian nähdä teidät vierainamme, lisäsi hän kääntyen molempain Cruchot'iden puoleen.
— Olette kotinne kohdalla, rouva, sanoi notario.
Erottuaan kolmesta Grassins'ista, kääntyivät kaikki kolme Cruchot'ta kotia kohti, selvitellen päivän tapahtumia kaikella sillä erittelykyvyllä, joka on ominainen pikkukaupunkilaisille heidän pohtiessaan päivän merkkitapahtumia. Cruchot'laisten ja Grassins'ien keskenäinen suhde näytti muuttuneen. Se ihmeteltävä vaisto, joka ohjasi näiden suurten laskumestarien kaikkia toimenpiteitä, sanoi heille, että hetkellinen liitto yhteistä vihollista vastaan oli välttämätön. Heidän täytyi yhdistää voimansa estääkseen Eugénieta rakastumasta orpanaan ja Charles'ia ajattelemasta Eugénieta. Pystyisiköhän tuo parisilainen vastustamaan heidän kavalaa ystävyyttään, heidän tuttavallisia parjauksiaan, heidän imarteluaan ja heidän viattomia naamojaan?
Kun vieraat olivat lähteneet, sanoi herra Grandet veljenpojalleen: