— Tuon sa… sa… sanotte juuri oikeaan aikaan, vastasi Grandet nenäänsä nyrpistäen. No niin, vanha y… y… ystäväni, tahdon olla avomielinen ja sanoa teille, mitä te ta… ta… tahdotte tietää. Mieluummin kuulkaas, he… heittäisin ty… tyttäreni Loireen kuin a… ntaisin hänet se… serku… kulleen, te vo… voitte ilmoittaa sen ystävillenne. Älkää sentään huoliko sitä tehdä, antakaa ihmisten juoruta minkä mieli tekee.
Tätä vastausta kuullessaan tunsi Eugénie maailman pyörivän silmiensä edessä. Etäiset toiveet, jotka olivat heränneet hänessä ja jotka niin äkkiä olivat puhjenneet, näki hän nyt maahan tallattuina ja murskautuneina: Eilisestä illasta saakka oli hän sidottuna serkkuunsa kaikilla niillä onnen siteillä, jotka yhdistävät kahta sielua; vastedes tulivat kärsimykset niitä yhä vahvistamaan. Onhan tunnettua, että naisen kutsumuksesta johtuu, että hänen mieltänsä järkyttää enemmän suuri kurjuus kuin suuri loisto. Kuinka olivatkaan isälliset tunteet voineet sammua hänen isänsä sydämessä? Mihinkähän rikokseen oli sitten Charles vikapää? Salaperäisiä kysymyksiä! Jo kietoutui hänen nouseva rakkautensa, hänen vielä niin salaperäinen rakkautensa, uuteen salaperäisyyteen. Hän pysyi vaivoin jaloillaan ja kun hän palasi vanhoille, synkille kaduille, jotka hänestä vast'ikään olivat tuntuneet niin iloisilta, näytti hänestä kuin ne olisivat pukeutuneet surupukuun; hän huomasi sen raskasmielisyyden, joka aikojen kuluessa oli painanut leimansa niihin. Hän sai tuntea kaikki rakkauden kipeät opetukset.
Kun he lähestyivät kotia, kiiruhti hän muutamia askelia isänsä edellä ja odotti häntä ovella, jolle oli kolkuttanut. Mutta Grandet, joka huomasi notarion kädessä vielä avaamattoman sanomalehden, kysyi häneltä:
— Millainen on kurssi?
— Te ette tahdo minua uskoa, Grandet, vastasi hänelle Cruchot. Teidän täytyy pian ostaa, te voitte vielä voittaa kaksikymmentä prosenttia kahdessa vuodessa, lukuunottamatta loistavaa välitysrahaa, viisi tuhatta frangia korkoa neljästäkymmenestä viidestä tuhannesta. Kurssi näkyy nyt olevan kahdeksassakymmenessä ja puolessa.
— No, nähdäänpä sitten, vastasi Grandet hieroen leukaansa kädellään.
— Jumalani, huudahti notario, avattuaan sanomalehden.
— No, mitä nyt? huudahti Grandet, kun Cruchot levitti sanomalehden hänen eteensä ja sanoi: — Lukekaa tuo tuossa.
"Herra Grandet, yksi Parisin kunnioitetuimpia liikemiehiä, on eilen, oltuaan kuten tavallista pörssissä, ampunut kuulan otsaansa. Hän oli jättänyt edustajakamarin presidentille erohakemuksensa, sekä luopunut tuomarintehtävistään kauppaoikeudessa. Herrojen R:n ja S:n, hänen vekseliasiamiehensä ja notarionsa, konkurssit ovat vieneet hänet perikatoon. Arvonanto, jota herra Grandet nautti, sekä hänen luottonsa olivat kuitenkin sellaiset, että hän epäilemättä olisi löytänyt auttajia Parisissa. On surkuteltavaa, että tämä kunnioitettava mies antautui ensimäisen epätoivonsa uhriksi j.n.e."
— Minä tiesin sen, sanoi viinitarhuri notariolle.