Charles ojensi hänelle kätensä ja Eugénie veti sormuksen hänen sormestaan, punastuen, kun kosketteli sormenpäillään serkkunsa punaisia kynsiä.
— Katsokaa, äiti, kuinka kaunista työtä.
— Oi, sehän on paksua kultaa, sanoi Nanon tuoden kahvia.
— Mitä tämä on? kysyi Charles nauraen.
Ja hän osoitti soikeaa ruukkua ruskeasta savesta, sisäpuolelta siloiteltua, jota ympäröi tuhkakerros ja jonka reunojen yli kahvi kiehuskeli.
— Se on kiehutettua kahvia, sanoi Nanon.
— Oi, rakas tätini, jätän ainakin jonkun hyvän jäljen täällä olostani. Te olette hyvin jälellä ajastanne! Minä opetan teitä keittämään hyvää kahvia Chaptalilaisessa kahvikeittiössä.
Ja hän koetti selittää, miten kahvia keitetään Chaptalilaisessa kahvikeittiössä.
— No, jos siihen tarvitaan noin paljon työtä, sanoi Nanon, niin kyllä se jää minulta tekemättä. En minä koskaan tule keittämään kahvia sillä tavalla. En totta tosiaan! Ja kuka hakisi ruokaa meidän lehmällemme silläaikaa, kun minä keittäisin kahvia?
— Minä teen sen, sanoi Eugénie.