— Vieköön paholainen sinun Jumalasi! vastasi Grandet vihoissaan.
Saiturit eivät usko tulevaisuuteen tämän elämän jälkeen; nykyhetki on heille kaikki kaikessa. Tämä seikka heittää hirvittävän valon nykyaikaan, jolloin enemmän kuin koskaan muulloin raha hallitsee lakeja, politiikaa ja tapoja. Laitokset, kirjat, ihmiset ja opit, kaikki pyrkivät tukahuttamaan uskoa tulevaan elämään, joka on ollut kahdeksantoista vuosisataa yhteiskunnallisen elämän tukena. Nykyään pidetään hautaa vähemmän vakavana kuin ennen. Taivas ja helvetti ovat siirretyt nykyisyyteen. Saavuttaa joko oikeudella tai vääryydellä ylellisyyden ja nautintojen maallisen paratiisin, paaduttaa sydäntä, sensijaan että muinoin kidutettiin ruumista iankaikkisen elämän toivossa, on yleinen tapa, joka näkyy kaikkialla, vieläpä laeissakin, jotka kysyvät ihmisiltä: "Paljoko rahaa sinulla on?" sen sijaan että tutkailisivat: "Mitä sinä ajattelet?" Kun tämä oppi on siirtynyt porvaristosta kansaan, mitä tulee silloin kansasta?
— Rouva Grandet, oletteko lopettanut? kysyi vanha tynnyrintekijä.
— Ystäväni, minä rukoilen sinun puolestasi.
— Hyvä! Hyvää yötä. Huomenna aamulla puhelemme.
Vaimo parka nukkui kuin koulupoika, joka, laiminlyötyään läksynsä, pelkää herätessään tapaavansa opettajansa ärtyiset kasvot. Juuri kun hän peloissaan veti peitteen päänsä yli, jottei kuulisi mitään, hiipi Eugénie hänen luokseen, paitasillaan, avojaloin. Hän suuteli äitiä otsalle.
— Oi! äiti hyvä, sanoi hän, huomenna sanon hänelle, että se olen minä, joka olen syyllinen.
— Ei, hän lähettäisi sinut Noyers'iin. Anna minun pitää huolta tästä, ei hän syö minua.
— Äiti!
— Mitä?