Arkhytas:
Kuollut on Pelopsin isäkin,[4] jumalain pöytävieras, ja Tithonus,[5] joka temmattiin ilmaan, ynnä Minos,[6] joka päästettiin Jupiterin salaneuvotteluihin; Tartarus[7] taas kätkee Panthoideen,[8] toisen kerran[9] alas Orkukseen[10] työnnettynä, vaikka hän, kilven alas temmattua, osoitti trojalaisia aikoja, eikä uskonut mustalle kuolemalle mitään muuta, kuin jäntäreet ja nahan, tuo sinun oman mielipiteesi mukaan jalo luonnon- ja totuudentutkija. Mutta kaikkia meitä odottaa yksi ja sama yö[11] ja kerran täytyy kaikkein meidän kulkea samaa kuolon uraa. Muutamia Furiat[12] määräävät julmalle Marsille[13] katsoinkaluiksi: täytymätön meri on perikadoksi merimiehille. Sekaisin kokoutuu vanhusten ja nuorukaisten ruumiita: julma Proserpina[14] ei ole säästänyt mitään päätä. Minutkin on laskevan Orionin[15] nopea seuralainen, Notus,[16] upottanut Illyrian aaltoihin.[17] Mutta sinä, oi merimies, älä itarana surkaile luoda osaa juoksevasta hiekasta minun luuni ja hautaamattoman pääni verhoksi: siten kaiken sen, mitä tahansa Eurus[18] uhanneekin Hesperian[19] aalloille, Venusian[20] metsät kärsikööt, sinun itse ollessasi vahingoittamatta: vieläpä suuri palkinto, mistä vaan on mahdollista, tulkoon sinulle armolliselta Jupiterilta[21] ja Neptunukselta,[22] pyhän Tarentumin[23] suojelijalta. Halveksitko alkaa petosta, joka ennen pitkää on vahingoittava viattomat jälkeläisesi? Kentiesi sekä ansaittu rankaistus[24] että kova kohtalo odottavat sinua itseäsikin: minä en joudu unhotuksiin, kirousteni jäädessä kuulematta, mitkään sovitus-uhrit, eivät ole pelastavat sinua.[25] Vaikka kiiruhdat, viipymys ei ole pitkä; sinulla on lupa jatkaa matkaasi, kunhan vaan olet kolmesti heittänyt multaa.[26]
29 Laulu.
Iksiukselle.[1]
Oi Iksius! Sinä kadehdit siis nyt Arabialaisten rikkaita aarteita,[2] sinä hankit siis kovalle sotaretkelle noita ennen voittamattomia Saban[3] kuninkaita vastaan ja ta'ot kahleita peljättävälle Medialaiselle?[4] Kuka muukalaisneito, sulhonsa kaaduttua, on palveleva sinua? Kuka hovipoika, kaunistelluin kiharin, on asettuva maljasi ääreen,[5] sellainen, joka on kotimaisella joutsella tottunut ampumaan seriläisiä nuolia.[6] Kuka mahdollisesti kieltää korkeilta vuorilta kiitäväin purojen voivan juosta jälleen ylöspäin ja Tiberin kääntyvän takaperin, koska sinä, luvattuasi jotakin parempaa, mielit muuttaa nuot Panaetiuksen[7] mainiot, kaikkialta kokoon haalimasi teokset ja sokratilaisen[8] koulun iberialaisiin[9] pantsareihin.
30 Laulu.
Venukselle.[1]
Oi Venus, sinä Kniduksen[2] ja Pafuksen[3] kuninkatar, jätä tuo hellimäsi Kyprus ja muuta Glykeran ihanaan asuntoon, hänen, joka runsaalla suitsutuksella sinua kutsuu! Kiiruhtakoot mukanasi tulinen poikasi,[4] Gratiat[5] paljastetuin vyötäisin, Nymfat[6] ja tuo ilman sinua hiukan ystävällinen Juventas[7] ynnä Merkurius.[8]
31 Laulu.
Apollolle.[1]