Eteenpäin, eteenpäin, aamu jo sarastaa.
KASTETTU JUUTALAINEN.
Hirttävät meidät heti. Missä on hirsipuu?
MIES.
Vaiti, juutalainen. He lentävät jo Leonardin jälestä eivätkä enää katsele meitä. — Luon viimeisen silmäyksen, kokoan vielä kerran ajatuksiini tuon kaaoksen, joka nousee ajan syvyyksistä, pimeyden helmasta minua ja kaikkia veljiäni tuhoamaan. Mielettömyyden ajamat, epätoivon repimät ajatukseni kiertävät koko voimallaan.
Jumalani, anna minulle voimaa, jota et ole koskaan minulta kieltänyt, ja minä suljen yhteen sanaan tämän uuden, äärettömän maailman, joka ei itse ymmärrä itseään. Mutta se sanani on tuleva koko tulevaisuuden runoudeksi.
ÄÄNI ILMASTA.
Sinä sepität draamaa.
MIES.
Kiitos neuvostasi. — Kostoa isieni häväistystä tomusta, kirous uusille
sukupolville. Niiden pyörre ympäröi minut, vaan ei vie mukaansa. —
Kotka, kotka, pidä lupauksesi. — Mutta nyt seuraa minua laaksoon pyhän
Ignatiuksen linnahautaan.