Sinä olet vaiti, mietit. Hyvä, miettiköön se, joka seisoo haudan partaalla.
MIES.
Olet kaukana salaisuuksista, jotka sinun ajatustesi äärien takaa saapuvat nyt sieluni syvyyteen. Ruumiin maailma kuuluu sinulle, lihota sitä ruualla, huuhtele verellä ja viinillä, mutta kauemmas älä mene, ja pois, pois minun luotani.
PANKRATIUS.
Pelkän ajatuksen ja sen muotojen palvelija, pikkutarkka ritari, häpeä sinulle — katso minuun. Ajatukset ja muodot ovat vahaa minun käsissäni.
MIES.
Hyödytöntä, sinä et ymmärrä minua koskaan, sillä jokikinen esi-isistäsi on haudattu yhteen läjään roskaväen kanssa kuolleena esineenä eikä ihmisenä, jolla on oma voimansa ja sielunsa.
(Ojentaa kätensä muotokuvia kohti.)
Katsahda noihin kuviin. Isänmaan, kodin, syntymäseudun ajatus, tuo sinun vihaamasi ajatus on uurtein piirretty heidän otsalleen, ja mikä heissä on elänyt ja ollut, elää nyt minussa. Mutta sano sinä, mies, minulle missä on maasi. Illalla levität telttasi vieraan talon raunioille, aamulla varhain panet sen kokoon ja vaellat eteenpäin. Tähän saakka et ole löytänyt itsellesi kotiliettä etkä ole löytävä ennenkuin sadat ihmiset alkavat toistaa minun jälestäni: »kunniaa isillemme».