(Juoksee pois huoneesta.)
MIES.
Kuule, Maria, kenties olet olevinasi vihainen ja olet piilottautunut rangaistaksesi minua, tule esiin, ole hyvä — Maria — Mariaseni.
Ei — ei kukaan vastaa—Johannes — Katarina. — Koko tämä talo on tullut kuuroksi, mykäksi.
Sen, jolle vannoin uskollisuutta ja onnea, olen itse syössyt kadotettujen joukkoon jo tässä elämässä. — Kaikki olen tuhonnut, mihin olen koskettanut, ja oman itseni tuhoan lopuksi.
— Sitäkö varten helvetti päästi minut käsistään, että vielä hetkisen olisin sen elävänä kuvana maan päällä?
Millaiselle tyynylle hän nyt painaa päänsä.
— Mitkä äänet ympäröivät häntä öisin. — Hullujen voihkeet ja laulut. Näen hänet, otsallaan aina tyyni ja tervehtivä ajatus, herttaisena ja mietiskelevänä, pää alas vaipuneena, ja hyvän ajatuksensa hän on lähettänyt tuntemattomille aavikoille, kenties minua etsimään.
ÄÄNI JOSTAIN.
Sinä sepität draamaa.