— Mitä kieltä se on?
— En, en sitäkään ymmärrä, virkkoi kuninkaantytär painaen päänsä.
— Entäs mitä kieltä tämä on? kysyi paimenpoika pannen korpin ääntelemään: kronk, kronk, kronk!
— En, en sitäkään ymmärrä..
— Siinäpä se. Ja vielä vähemmin kai ymmärtänet näitä kieliä, lausui poika antaen tilhin äännellä "thiuu, thiuu" ja tarhapöllön huudella "puuh, puuh, puuh".
— En, en niitäkään ymmärrä.
— Kas niin. Niitä on siis sittenkin paljon kieliä, joita et ymmärrä, vaikka olet viisas. Siksi ei olisi pitänyt asettaa sellaista ehtoa. Mitäs nyt? Nyt on käynyt niin, että minä, paimenpoika, olen osottanut, että on olemassa kieliä, joita armollinen kuninkaantytär ei ymmärrä, ja näin ollen — —
— Näin ollen olet sinä saapa kuninkaantyttären, lausui siihen kuningas, joka oli saapunut asiaa seuraamaan. — Sinä olet osottanut, että on kieliä, joita ei kuninkaantytär ymmärrä ja sen mukaan sinä saat tyttäreni. Ota hänet!
— Niin, ota hänet, vahvisti kauvempana seisova hoviväki. Sinä olet täyttänyt ehdot.
Ja näin sai köyhä paimenpoika kauniin ja viisaan kuninkaantyttären puolisokseen ja lisäksi puolen valtakuntaa ja — heidän häitänsä vietetään vieläkin.