Mutta Mikko ei säikähtänyt, vaan lähti urheasti sitä metsäsikaa pyydystämään. Ja kun hän sen näki, niin niinkuin tuuliaispää hän hyökkäsi siihen ja tarttuen sen jalkoihin ja kuonoon, murjoi sen hetkisessä kappaleiksi Ja ehjänä ja voitokkaana hän palasi siltä matkaltaan.
Toisen kerran lähetettiin hänet pahaa vesisikaa pyytämään Hiiden joesta. Sillä tiellä hän varmaan kuolee, tuumittiin. Se Hiidenjoen vesisika on sellainen. Sen kynsistä ei pääse. Nytkään ei Mikko ällistynyt, vaan lähti pelotta matkalle. Hän otti mukaansa pitkän teräväpiikkisen keksin ja pikkuveljensä vanhan mekkopahaisen. Tultuaan Hiidenjoelle täytti hän sen mekon sammalilla ja oksilla ja asetti sen sitten pojannäköisenä istua kököttämään joen rannalle. Itse hän keksineen sen jälkeen asettui suuren puun taakse lähelle rantaa seisomaan ja kävi odottamaan.
Kun vesisika saapui sille kohdalle jokea, jossa pojannäköinen istua kökötti rannalla, hyökkäsi se kiivaasti sitä kohti. Silloin Mikko syöksi piilostaan ja iski vimmatusti sikaa kuonoon, ja hetkessä oli sika rannalla hengettömänä.
No sitten lähetettiin hänet suurta Hiiden haukkaa pyytämään Hiiden aholta. Sille tielle hän varmasti sortuu, toivottiin. Se Hiiden haukka on sellainen otus, ja sen oleskelupaikkakin on semmoinen. — Mitenkä Mikolle sillä matkalla kävi, kertoo siitä sadun jatko.
2.
Kun Mikko lähti kulkemaan Hiiden aholle, tapasi hän matkallaan erään omituisen miehen. Se istui lammin rannalla ja onki ongella, jossa oli kokkohonka vapana ja suuri lehmä syöttinä. Olihan Mikosta oudonlainen tuo näky. Hän ei voinut olla pysähtymättä ja sanomatta miehelle:
— Ohoh, onpa sinulla vehkeet! Mahtaa sinulla olla voimiakin, kun tuollaisia esineitä onkiessa käytät.
— Ka, onhan näitä, vastasi mies. — Vaan mitä nämä ovat minun voimani! Mikko Mieheläisellä sitä vasta kuuluu olevan voimia. Se mies se kuuluu vasta olevan väkevä.
— Vai niin, arveli Mikko. — No, mitä sanoisit, jos hän tulisi vastaasi? Mitä tekisit?
— Lähtisinpä heti hänen mukaansa! Kyllä sitä kelpaisi sellaisen miehen matkassa olla!