Samassa poika kutsui metsikössä olevan hevosensa luokseen, nousi reippaasti sen selkään ja välähytti esiin miekkansa, jolla oli voittonsa saanut.
— Tunnetko nyt, vai vieläkö ajat hänet maankiertäjänä linnasi pihalta? sanoi hän.
— Mitä! oletko sinä se, joka olet nämä voitot saanut? Ja oletko sinä se sama, jonka hoviherrani äskettäin ajoivat pois linnani pihalta?
— Odotahan, sanoi silloin pojan hevonen pojalle, — laskeudu nyt selästäni ja lyö sillä miekallasi pääni poikki. Elä estele, et tee sillä mitään pahaa minulle. Tee se pian!
Poika empi ensin, mutta löi sitten miekallaan pään poikki hevoseltaan. Samassa katosi hevonen ja sijaan tuli kaunis nuorukainen. Se lausui kuninkaalle:
— Ja tässä on sinun toinen kadonnut poikasi, joka on ollut saman isännän valloissa kuin nuorempikin poikasi. Tunnetko nyt sotiesi voittajat ja linnaasi pyrkijät?
— Tunnen, tunnen, lausui kuningas liikutettuna ja syöksi poikainsa kaulaan. Hän ei voinut puhua ilosta ja kyynelistä.
Suurenivatpa sotaväeltäkin silmät, kun he huomasivat tämän, ja he rupesivat kaikin tavoin pyytelemään pojilta tekoaan anteeksi. Pojat antoivatkin anteeksi, ja sitten heidät saatettiin suurella ilolla ja juhlallisuudella kuninkaan linnaan, jossa pantiin toimeen viikkokautiset ilojuhlat heidän saapumisensa johdosta.
Paha taikamestari ja nokkela oppipoika.
Olipa ennen ukolla ja akalla poika, jota paha taikamestari houkutteli oppilaakseen. No, kun vanhemmat olivat köyhiä ja mestari lupasi antaa opin ilmaiseksi, niin suostuivat vanhemmat panemaan pojan mestarin kouluun.