— Millä minä hänet parantaisin!
— Viskaa vettä hänen silmilleen!
Syöjättären tytär ei huomannut ansaa, ja viskasi vettä paimentytön silmille.
Silloin tämä heti muuttui entisenlaiseksi, somaksi ja kauniiksi tyttöseksi, ja kiepsahti veljiensä kaulaan. Veljet eivät huomanneetkaan, kun samassa hetkessä oli Syöjättären tytär muuttunut entiseksi rumaksi ja riettaaksi ilkimystytöksi. Mutta vielä enemmän tapahtui. Sauna oli lämmitettävä ja Syöjättären tytär meni sitä tekemään. Mutta sillä välillä oli hauta, syvä ja pohjalta täynnään tulisia kiviä — olihan talo alkujaan jonkun pahansuopaisen voiman, joka veljiä piti siellä vankina. Syöjättären tyttö sen haudan tiesi, mutta nyt suutuspäissään syöksähti siihen ja siellä palaen poroksi sai palkkansa ilman veljien rangaistusta.
Yksi-, kaksi, ja kolmesilmäinen.
Olipa kerran kolme sisarusta, yksi-, kaksi- ja kolmesilmäinen. Yksi- ja kolmesilmäinen, kuten arvatakin sopii, olivat kovin rumia ja mitä Syöjättären sukua lienevät olleetkin. Mutta yhtäkaikki he pitivät kaksisilmäistä, joka oli ihmisen sukua ja ihmisennäköinen, kaunis tyttönen, itseään rumempana ja huonompana muutenkin sekä häntä verisesti vihasivat. He saivat äidinkin puolelleen ja teettivät hänellä kaikki työt, pitivät häntä huonoissa vaatteissa, eivätkä antaneet hänelle juuri mitään syötävää. Tavallisimmin pitivät he häntä karjan paimenessa, ja sinne annettiin hänelle usein evääksi vain kivikova leipäkannikka.
Kerrankin oli kaksisilmäinen karjan paimenessa eikä voinut syödä kannikkaansa. Hänelle tuli ylen paha mieli, ja hän hyrähti itkemään.
Silloin ilmestyi hänen eteensä hahmontapainen, valkea nainen ja sanoi hänelle:
— Heitä itkusi, on sinullakin vielä omat puoltajasi ja auttajasi. Olet syötävää vailla. Sanoppa tuolle pienelle valkealle vuohelle, että
vuohi, vuohi pienonen tuoppas tähän pöytänen,