Vasili (läheten Annaa takaapäin, laskee kätensä hänen olalleen): Anna, minun on niin sääli sinua.

Anna (hermostuneesti): Älkää koskeko minuun.

Vasili: Anna, tahdotko ajaa minut ulos, tahdotko karkoittaa luotasi ystävän, ainoan, joka hädän hetkenä voi sinua auttaa?

Anna: Minä en ole vailla sääliä enkä apuakaan, ja jos sitä joskus tarvitsenkin, ei teistä ole minulle auttajaksi.

Vasili. Eikö, sepä nähdään. (Kuumasti läheten, Anna nousee ylös ja väistyy edeltä, Vasili seuraa askel askeleelta intohimoisesti haastellen.) Kaunis, ylpeä tyttö, mitä tahansa minä teen sinun puolestasi, henkeni antaisin, jos vain kerrankin kuulisin huuliltasi ystävällisen sanan. Olen nähnyt sinut edessäni päivin ja öin. Olen ollut kuolla ikävään niinä päivinä, jolloin en ole saanut sinua nähdä edes kaukaa, niin kaukaa vain. Lähestyä en ole voinut, koska tiedän, että vihaat ja halveksit minua siksi vain, että olen — ryssä. Mutta mekin olemme ihmisiä. Meilläkin on sydän, joka tuntee, kärsii ja rakastaa, vieläpä palavammin, tulisemmin kuin teidän kylmien suomalaisten. Anna, sinun kovuutesi voi tehdä minut hulluksi. Minä rukoilen, älä vie kaikkia toiveitani, — minä tahtoisin suudella maata, johon sinun jalkasi koski. Suo minun olla halpa orjasi, enkä minä pyydä muuta kuin täyttää sinun käskysi ja tehdä tahtosi mukaan. (Saavuttaa Annan, joka tuijottaa kuin lumottuna Vasilin hehkuviin silmiin.)

Anna (koettaa vastustaa huumausta): Miksi katsotte noin, minä teitä pelkään, voi menkää, jättäkää minut —

Vasili (kiertää käsivartensa hänen ympärilleen): Anna — Anna —

Anna (yrittää pakoon): Minä huudan ja herätän vanhempani, ellette päästä, — hellittäkää käteni taikka kutsun apua. (Katsoo yhä Vasilin hehkuviin silmiin.) Kuinka kuumat ovat kätenne, teidän henkäyksenne polttaa, — silmät, nuo teidän silmänne, — hyvä Jumala armahda, kuka sinä oikeastaan olet —

Vasili: Ystävä, joka haluaa palvella sinua ja tehdä sinut onnelliseksi. Luuletko, etten siihen kykene? Minä voin pukea sinut silkkiin ja kultiin. Luuletko, että olen vain köyhä rakuunaupseeri, erehdys, sillä Vasili palvelee tsaaria ja pyhää Venäjän maata, on tänään rakuuna, huomenna joku korkea virkamies. Olen vanhaa ylhäistä sukua ja minun isäni kartanon tilukset ovat laajat kuin koko tämän pitäjän ala. Sinne tahtoisin sinut viedä kanssani Venäjän sydämeen. Voi, siellä on niin toisin kuin täällä, ihmiset iloisia ja ystävällisiä, nauru ja laulu kajahtaa kyläntanhuvilla kautta kesäisen yön, tanssitaan ja balalaikat soivat. Me istumme troikkaan, sinä ja minä, ajaaksemme isäni vanhaan sukukartanoon. Tiemme kulkee yli hämärtyvän aron, missä peninkulmien laajuudelta näet vain laakean kukkivan maan, minkä öinen tuoksu saa ihmisen juopumaan. Päämme päällä kaartuu yhä tummeneva taivas, jonka kaukaiset ääret maan piiriä tavoittavat, jonka tummassa syvyydessä yhä uusia tähtiä syttyy yön tullen. Tuulen vauhdilla syöksyy troikka halki aron, kolme väkevää, pikimustaa oritta lentää lauhduttaakseen villiä luontoaan. Oh, yksi sellainen troikkamatka on kuin kokonainen elämä. Vihdoinkin olemme tulleet kotiin vanhaan kartanoon, jonka portaat natisevat vanhuuttaan, mutta sen hämärissä saleissa asuu sadun henki. Siellä sinä tulet asumaan ja hallitsemaan kuin ruhtinatar, ja minä, orjasi, palvelen sinua kuin pyhimystä —

Anna (on kuunnellut kuin unessa, kokoaa viimeiset voimansa ja tempautuu irti): Pois, pois, — usko nyt, — täytyy!