Asiaan käytiin suorasukaisesti käsiksi. Kimiläisten johtaja lausui muutamia kohteliaita sanoja vieraille edustajille, sitten hän huomautti kimiläisten vakaumuksesta, jota he eivät mistään hinnasta myisi, ja mitä toimenpiteitä sen vakaumuksen aikaansaama ero aiheuttaisi.
— Pojat, tinkimätön vakaumuksemme, joka meillä on asiamme oikeudesta, erottaa meidät maata käsittävästä partioliitosta, huusi johtaja voimakkaalla, selvällä äänellä. — Mutta, pojat, eikö liitossa, joka työntää tällaisen asian takia partiotoverit luotaan, ole jotakin mätää?
— On, on, kuului huutoja teltan perältä. — Varmasti.
— Me tiedämme kuitenkin, että tässä liitossa on paljon erinomaisia lippukuntia, jotka meitä ymmärtävät ja tuntevat samoin kuin me, ettei liiton henki ole heidän kehitykselleen sopiva. Sellaisten lippukuntien edustajia on muutamia saapuvilla — joku aivan sattumalta, koska emme ole asiastamme vielä tehneet julkista. Tuskin on epäiltävää, etteivät tällaiset lippukunnat liittyisi uuteen liittoon, joka muodostettaisiin toisten periaatteiden mukaan vapaammaksi, partiomaisemmaksi, miehekkäämmäksi.
— Oikein, oikein, me kannatamme, huusi vasemmalta pitkä sotilaallinen poika, jolla oli runsaasti kunnia- ja taitomerkkejä.
— Meidän arpamme on heitetty — jatkoi kimiläisten johtaja, — sen tähden tahdomme tässä kokouksessa keskustella uuden liiton muodostamisesta.
Puheenvuoroja pyydettiin heti kymmenittäin. Muuan vieras edustaja puhui kiihkeästi ja pitkään selitellen partioliiton kieroa kokoonpanoa, sen hallituksen ahdasmielisyyttä ja kaikkea kehitystä vierovaa käsitystapaa.
— Olen itse tässä hallituksessa, päätti hän, — mutta en voi sittenkään muuta sanoa, kuin että Suomen partiolaisuudelle olisi onnellisinta, jos se hallitus, ja koko liitto hajoitettaisiin kuin akanat tuuleen.
— Hyvä, hyvä, kuului monelta taholta.
— Akkavaltainen meininki, huusi joku.