Tytöt katsoivat pelästyneinä toisiaan.
— Keitä täällä sitten on ja mitä on tapahtunut? huudahti Irja. — Apua hakemaan kaupungista! Jotain kauheaa täällä on menossa. Sitten täytyy jonkun heti lähteä. Voitko sinä mennä kanootillasi?
— Ei se taida pitää. Aamos meni rantaan. — Se mies ampui toisen pään ihan rikki. Runko on vettä täysi. Mutta on meillä vene.
— No, ota vene sitten ja lähde heti. Inkeri voi tulla mukaan, niin että soudatte kahdessa parissa. Minä jään tänne katsomaan, voinko saada mitään selvää asiasta.
Aamos kipitti venepoukamaan, mutta palasi kotvan kuluttua takaisin.
— Tuota… meidän veneemme on poissa. Ei sitä löydy mistään, vaikka tiedän ihan varmasti, mihin me sen vedimme. Se mies on varmasti vienyt sen.
— Sehän on kauheaa! Miten nyt haetaan apua, voivotteli Inkeri.
— Eikö teillä ollut venettä, kun tulitte? tiedusteli Aamos.
— Ei. Pyysimme Anna Leenaa soutamaan meidät vain Reponiemeen ja kävelimme sieltä tänne, meidän kun piti tulla tänne katselemaan ja yllättää partioleiri, selitti Irja. — Ja näin nyt kävi, että yllätys tulikin teidän puoleltanne. Aivanhan tämä on kamalaa; pojat ovat ehkä hengen hädässä, eikä meillä ole niin mitään keinoa saada heille apua. Maata myöten on mahdotonta pyrkiä mihinkään.
— Jos löytäisi sen veneen, tuumi Aamos. — Taikka voisi sitten vielä olla yksi konsti.