Myös muistan yön kun tulta löi taivas
Ja murhanenkeli rataansa raivas:
Oli kaameaa, oli juhlallista!
Oli jumalatonta ja jumalallista!
Kuka muistikaan silloin nukkumista?
Ne hiukan säestivät patterista…
Hei!
Mut ambulanssissa ihmeen ma näin:
Makas nuorukainen verissä päin,
Pää hällä ammuttu läpi oli ihan,
Kuolo kulkenut halki sielun pihan,
Mut Poika — viel' eli ja puheli vaan
Kuin tapahtunut ei olis suuriakaan,
Yli-Härmästä — vuotias seitsentoista
En ennen nähnyt mä ollut moista.
Hei!
Ah rintamalle, ah rintamalle
Siell' alati ahmivan uhman alle
Sielu ihmisen siivet saa!
Mies kohtalon helmoissa uinajaa,
Ja kaukana kaikkeus kangastaa,
Yks tunne vain tulvii: Isänmaa!
Vaasa 18.3.1918.
LAPUAN LAURILOILLE, VAPAUDEN RISTIN RITAREILLE!
Se on Lapua, joka latua näyttää!
Se on Lapua, joka johdattaa!
Se on Lapua, joka kalpaa käyttää!
Ja Suomen joukkoja kannustaa!
Se on Lapua, joka tehtävän täyttää,
Ja armeijan arvoa kohottaa!
Ja missä Lapuan lippu liehuu,
Siell' aina hurme hurjimmin kiehuu,
Ja taistelo taantumatta riehuu,
Ja voittohon varmahan laukeaa
— Vaikk' hautakin aukeaa!
Niin kauan kun mainitaan Länkipohjaa,
Niin kauan Lapuan sankarit ohjaa
Kautta kuoleman kunniavoittoon —
Suomen aamukoittoon! —
Suureen yhteissoittoon! —
Puolesta valkenevan maan!
Oi Lapua mistä sä miehuutes sait?
Sinä muinais-kärsimäs kostat!
Esi-isien henget sua kantavat kait!
Nyt vapautes kalliisti ostat!
Ja Suomen jalopeuran valtikan
Sinä yksin korkealle nostat!
Ah suhiskoon lempeänä pohjoistuuli
Yli kummun sen, miss' sankarit lepää.
— Isä ja Poika Laurila!
Ja hellästi suudelkoon kumpua huuli
Jokaisen, ken kulkunsa kuuli,
Ja tuntea sai sodan kunnian!
Veren kostama maa — oi älköön olko vain multaa!
Se kasvakoon ruusuja valkeita — se
kuhiskoon kirkasta kultaa
Se sytyttäköön iäti isänmaan vapaus-tulta
— Rinnassa Pohjolan!
Vaasa 19.3.1918.