Vaasa—Antrea keväällä 1918.
POHJOLAISEN KYNÄSOTURIN TERVEHDYS KARJALAN ARMEIJAKUNNALLE.
Sodan pauhuissa parhaat nyt Suomessa näin:
Koko Karjala noussut on pärskyvin päin,
Ei vierasta vierelle huoli!
Lie kuinkakin kurja: se kerjäile ei,
Yks usko, yks rusko sen uhmahan vei,
Miss' sinkuvi surman nuoli,
Jäi elämään tahi kuoli!
— Terve Karjalan kalpa!
Minust' tuntuu kuin Karjalan kalskeessa sois
Sävel uusi, mi Suomesta Suomen lois:
Ei tääll' ole herraa, ei orjaakaan,
Joka Mies käy kultaista kulkuaan,
Joka Poika polkunsa tietää!
Yks kuningas Karjalan täällä on vaan:
Tasavalta, mi nousevi raunioistaan,
Joka Ryssän ei valtaa voi sietää.
— Terve Karjalan kalpa!
Olen nähnyt mä porskehet Pohjanmaan,
Miten siellä on kunnostus kukkurallaan,
Miten osatahan kuolla tai voittaa. —
Kun nyt näen Karjalan kärsivän maan,
Kun kuuntelen sankari-seikkailujaan,
Kun Haadeksen harput soittaa,
Niin tiedän sen varmaan: on Karjala sitkee!
Ei huokaillut muinoin — miks nytkään siis itkee?
Se järkähdä ei, se kestää —
Ken Karjalan karhun estää? Ken?
— Terve!
Oi terve sie Karjalan Armeijakunta!
Se minkä nyt tunnen, siis ei ole unta!
Sen päälle ei koskaan tuiskuta lunta!
Hei terve te Laatokan laakeri-joukot!
Jotka tunnette Tuonelan tummat loukot,
Te Ahvolan patterit — te Vuoksen vartiot,
Te Raudun rakuunat — te Joutsenon partiot,
Te kaikki, joilla on Herkuleen hartiot!
Te Joensuun juurevat nuorukaiset,
Te Karjalan lentävät muurahaiset,
Jotka keräätte kortenne ylväästi yhteen,
Jotka nostatte Suomelle suurimman lyhteen!
— — Pois korusanat — Jumal'auta!
Tässä sodassa ratkaista saapi vain rauta!
Sisu kestävi Sihvon rykmenteissä!
Näen miehiä, Isänmaan Poikia teissä!
— Terve Karjalan kalpa!
Ota tervehdykseni halpa!
Antrean soturi-iltamassa Pitkänäperjantaina.
PÄÄSIÄISAATTO ANTREASSA V. 1918.
Pääsiäisaatto Antreassa!
Kevät jo keijunsa näyttää.
Tykkien jyske Seitsolassa
Taivahan rannat täyttää!
— Sota! Sota! Sota!
Zebaoth, maailman ruhtinas suuri,
Karjalan kansaa auta!
Murtaos murhaajan musta muuri,
Siunaa urhojen hauta!
— Sota!