Saman sorretun lapsina synnyinmaan
Meill' yhteinen on vihamiesi.
Vaan sulle — laumasta lahjottu —
Ei pyhä ole kotiliesi:
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?
Tähän asti ma Sinuun luottanut oon,
Kun laulu se meill' oli sama,
Mut nyt mun uskoni horjuvi pois:
Olet noitien nostattama!
Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?
Tätä häpeän tahraa ei pyyhitä pois:
Ennenkuin on sukusi uusi —
Voi milloin, milloin se syttyykään
Suomen itseys-joulukuusi?
— Suomalainen, Suomalainen,
Mitä tehnyt sä oletkaan?
Oulu 22/11 17.
LIPUN JUUREEN.
(Ensimäisiä nostatusrunojamme.)
Eikö tällä kansalla ole selkärankaa?
Kuinka kauan se hankaa ja hankaa?
Kuinka kauan me kärsimme tätä:
Kavaltajain kaunaa ja möyrinätä,
Pohjolan raakaliston räiskinätä,
Venäläisvaltaa ja häpeätä?
— Kuinka kauan?
Tälläinenkö siis valtio vapaa?
Täynnänsä täristystä, henkistä rapaa?
Suomi? — Runojen kultaama kansa?
Tahallaan tallaten aarteitansa?
Yhäti yrmien heikkouttansa?
Väärin viljellen vapauttansa?
— Kuinka kauan?
Koko maailma myrskynä ympäri riehuu.
Koko Europa etsii, kaatuu ja kiehuu.
Titaanit taivaita jyristävät.
Kääpiöt nyrkkejä heristävät —
Suomen sydäntä puristavat, kuristavat
Omat "ohranat" — päättömät lavat!
— Kuinka kauan?
Missä on nuoriso, urhojen usko?
Eikö jo leimahda leppäinen rusko?
Aamuko meillä? vai ilta? vai yö?
Turhako tuhanten kansallistyö?
Miksi ei sydämet hurjemmin lyö?
Missä on Kalevan kalpa ja vyö?
— Missä ne on?