Hiekka hiljainen helisi,
Rannan kaislat kuiskutteli,
Aalto ainainen saneli,
Loiskutti ulapan laine:
Jo lie kuollut Kalevan urho,
Hukkunut suvannon sulho
Alle aaltojen syvien,
Helmahan selän sinisen:
Vaan on kantelo karilla,
Luodolla luvattu soitto
Suomen lapsien suloksi — —
Souda kantelo karilta!
Soudin kantelon karilta,
Sieltä löytyi luinen harppu
Vanhan Väinämön tekemä,
Laulajan iänikuisen;
Kaikki oli kielet katkennehet
Aallon ankaran käsissä.
Mistä kielet, uudet kielet
Väinön vanhaan kanteleesen?
— Itkuista surevan Suomen,
Surun immen suortuvista,
"Soitto se on suruista tehty,
Murehista muovaeltu!"
Rukoussunnuntaina 26/2 1899.
Taivaan pyhä ruhtinas,
Voimallinen valtias,
Kuullos huokauksemme
Syvyydestä rintamme!
Yli vaarain lumisten
Kellot kaikuu kumisten,
Kellot kaikuu; veisu soi, —
Suomen usko vihannoi.
Kansa kaikki polvillaan
Rukoilee nyt tuskissaan:
Ole meille armias,
Ole meille laupias!
Sinä, joka muinenkin
Johdit alla murheenkin,
Nosta nytkin kätesi
Ohjaajaksi väkesi!