Mut virtojen läikkyvät laineet
Ja suvannot ne tyynekkäät,
Ja koskien pauhaavat paineet
Ja järvien tuulispäät —
Kas niiss' olen armaassa työssä,
Kun airot ja aallot soi,
Ja mun Pohjani valo-yössä
Näin venhoni viehkuroi!
Kas niissä mun luontoni laulaa
Ja mun sieluni sirkistyy,
Kuin kaakkuri nostan ma kaulaa,
Ja mun mieleni miehistyy;
Ja kun pelvotta perässä purren
Alas höllötän myötäiseen —
Kuka surkea silloin surren
Jäis huoleen ja murheeseen?
Hei tervatyttäret tummat
Mun kanssani riemuitkaa!
Niin paljonhan kaunista tarjoo
Tämä virtojen viileä maa,
Niin paljonaan täällä on hyvää,
Mitä muualla saisi ma en,
Mun korpeni rauhaa syvää —
Sitä iäti siunaelen!"
Tulva.
(Kesäkuulla 1899).
Nousee tulva! Nousee tulva!
Paisuu yli äyrästen,
Niityt vaipuu vetten alle,
Ladot liikkuu jyristen,
Nousee, paisuu yhä vaan
Tulva yli Suomenmaan.
Herran kiitos, viel' on meillä
Missä jalansijaa saa:
Tuhatjärvein maassa seisoo
Tuhat vuorta korkeaa —
Niille veikot kiivetkää,
Rientäkää, oi rientäkää!
Tuolla kaatui kankaan honka,
Suistui suulleen suuri puu,
Tuolla rannan kaunis koivu
Kaltahaltaan kallistuu;
Virta viepi, kuunnelkaa
Tulvan tummaa kohinaa!
Verkkomajat, vesimyllyt
Vieremillä virran sen,
Kivet, kannot, multamöykyt —
Kaikki vie se temmaten;
Kuulkaa sitä rytäkkää,
Luonnon suurta mylläkkää!
Paetkaatte siskot, veikot,
Vuorten päälle paetkaa,
Ettei hiiden vesipeikot
Ehtis teitä saavuttaa,
Minkä voitte pelastaa,
Ottakaa, se ottakaa!