Mun siksi nyt soutoni kierohon vie,
Kun maata ma aina en nää —
Niin raskaalta tuntuu jo usein se tie,
Ja on täytymys hengähtää…
Ja silloin ma lauluksi pieneksi saan —
Omat lauluni laulan ma nuo —
Ja vaikka en maatuisi milloinkaan,
Niin laulu se lohtua tuo!
(Helsingissä, helmikuulla, 1887).
I
Minä ja muut
Joskus, kun on mieli musta,
Taikka vaiva vaimaltaa,
Silloin laulun kaikerrusta
Helpommin voi oivaltaa.
Ja kun onpi hämyn hetki,
Pilvipäivä taikka yö,
Eikä maista jalkaretki,
Eikä luista mikään työ:
Silloin vain nää kaihon luomat
Kätehenne kerätkää! —
Kenties hetken tuulten tuomat
Vasta-tunnon herättää.
Ainainen valitus.
Tuhat kertaa aikoneeni
Itseäni parantaa,
Mutta kuiten sortuneena,
Muut' en voi kuin valittaa: