Silloin valaisi tyytyväisyyden hymy hra Kenosen älykkäitä kasvoja. Hän otti lusikan, pisti jokaisen pojan suuhun kaksi lusikallista sokeria ja kantoi heidät sänkyihinsä, sillä itse eivät he jaksaneet tuolilta liikahtaa.
Sitten meni hra Kenonen itsekin nukkumaan, tyytyväisenä epätoivoisen yrityksensä loistavaan tulokseen.
Seuraavana aamuna pisti Juhana Wilhelm Kenonen nuoren päänsä sisään hra Kenosen kamarin ovesta ja kysyi toivorikkaana:
— Isä, saammehan me tänäkin päivänä sokeria ja hilloa ja sokerikakkua?
Silloin lähti hra Kenonen kotoaan.
Hän näytti murtuneelta mieheltä.
* * * * *
Jonkin ajan kuluttua kuuli hra Kenonen kaupungilla, että pääkaupungissa vallitsi n.s. voipula.
Tästä vaarasta ei hänellä ollut siihen saakka ollut aavistustakaan, sillä hänen hyvinvarustetussa pöydässään oli joka aterialla ollut voita ainakin neljänneskilo.
Mutta kun hän kuuli voipulasta, otti hän auton ja ajoi sillä kotiinsa, pudottaen hattunsa kadulle. Aikaa sen ylösottamiseen ei hänellä ollut.