— Ha ha ha! nauroivat ylioppilaat, ja naiset punastuivat.
Mutta hra Kenonen, joka nyt oli päässyt ensi kainoudestaan, jatkoi:
— Ja mitä sitten siihen tulee, että savun varjo… onko tämä nyt järki-ihmisen puhetta näin oppineessa paikassa? Minä olen tehnyt paljon halkokauppoja ja tiedän, että niistä sitä savua lähtee, kun niitä poltetaan, mutta ei ihminen ole mikään savun varjo… vai näytänkö minä jossain katsannossa savun varjolta? Minä en ole savua enkä savun varjo enkä harhanäky, vaan Kenonen… ei olla mitään miljuneereja vielä, mutta rahaakin on ja…
Hra Kenosen ajatusjuoksu pysähtyi tähän. Hän mietti sanoakseen vielä jotain, mutta kättentaputukset, nauru ja hyvähuudot sotkivat hänet lopullisesti. Hän piti siis parhaana lopettaa puheensa tähän menestyskohtaan ja huusi:
— Pyytäisin siis yleisöä kohottamaan eläköönhuudon kansalaisuusaatteelle!
— Eläköön! huusi riemastunut yleisö, ja hra Kenonen astui alas puhujapaikalta vieläkin hieman hämillään, mutta samalla silminnähtävästi onnellisena ja tyytyväisenä.
Kun ei varsinaisella esitelmöitsijällä ollut enää halua jatkaa esitystään ihmissielun alakuloisista soinnuista, niin hajaantui yleisö suuresti virkistyneenä, ja esitelmätilaisuus oli päättynyt.
Hra Kenonen lähti kotiinsa ja käveli sitten edestakaisin huoneessaan, hymyillen ja murahdellen itsekseen. Hän olisi mielellään kertonut rva Kenoselle, miten hän oli menestyksellä esiintynyt julkisena puhujana niin arvokkaassa paikassa kuin Ylioppilastalolla, mutta rva Kenonen oli lähtenyt käymään Tikkurilassa.
Kalle, Heikki, Napoleon ja Juhana Vilhelm Kenonen olivat sillävälin piesseet nuoremman veljensä Jonas Kenosen siitä syystä, että hän oli päivällispöydässä syönyt enemmän ohukaisia kuin hänelle oikeuden mukaan kuului, ja teljenneet sitten pienen sisarensa Leenan vaatekaappiin, koska he olivat jostakin lukeneet, että pimeydessä eläviltä luolaeläimiltä surkastuvat näköelimet, ja tahtoivat heti tutkia, oliko tässä tiedossa perää.
Nyt istuivat he illan pimetessä kamarissaan, kertoen toisilleen pöyristyttäviä juttuja aaveista, haamuista ja menninkäisistä, ja koko talossa vallitsi sen johdosta niin outo hiljaisuus, että hra Kenonen tuli lopulta kiinnittäneeksi siihen aina valppaan huomionsa, alkoi epäillä jotain sopimatonta ja järjestyksenvastaista olevan tekeillä, nousi päättävästi ylös ja lähti tohvelit jaloissa tutkimusretkelle.