Ja hra Kenonen löi kämmenellä reiteensä ja lupasi syödä vanhat housunsa muhennokseksi laitettuina, jos eurooppalaisesta sodasta tosi tulee.
Saatuaan näin vakuuttavat takeet rauhan säilymisestä lähtivät naapurit keventynein sydämin kotiinsa.
HRA KENONEN JA NAISASIA
Hra Kenonen käy Naantalin kaupungissa ja palaa sieltä sekä hämmästyneenä että suuttuneena
Mutta muutamien päivien kuluttua valtasi hra Kenosen toimeliaan hengen jälleen matkustushalu, ja koska hän oli epäonnistunut yrityksessään päästä kaukaiseen Konstantinopoliin, niin alkoi hän arvella, eikö mahdollisesti retki melkoista lähempänä olevaan, vaikkakin tuntuvasti pienempään Naantalin kaupunkiin, jonne oli vain tuo verraten vähäpätöinen 3 kilometrin matka, onnistuisi paremmin. Tavallisella päättäväisyydellään ja nopeudellaan panikin hän tämän suunnitelmansa täytäntöön, astui eräänä päivänä klo 12 laivaan ja astui arvokkaasti laivasta Naantalin laiturille tasan puolen tunnin kuluttua, jolla välin laiva oli ehtinyt poiketa viidessä muussakin laiturissa.
Hra Kenonen huomasi Naantalin kaupungin erittäin miellyttäväksi ja kodikkaaksi pisteeksi synnyinmaansa kartalla, mutta pudisti vakavasti päätään ajatellessaan mahdollisuutta, että hänen täytyisi siirtää sinne varsinainen toimintansa. Sillä hra Kenosen kaltainen liikemies tarvitsee ennen kaikkea laajan, suuren ympäristön, jossa hänellä on mahdollisuudet päästää kaikki pursuvat ja kuohuvat voimansa ja liikemieskykynsä valloilleen. Tahtoopa välistä itse Helsinkikin käydä hänelle liian ahtaaksi, niin että hänen täytyy siirtyä viikoksi tai pariksi Pohjanmaan lakeuksille, saadakseen ilmaa keuhkoihinsa ja voidakseen ojennella raajojaan. Naantalissa hän kiireen tullen — ja toimessa ollessaan on hänellä aina kiire — löisi ensimmäisessä käänteessä nenänsä lähimmän talon nurkkaan.
Käveltyään Naantalissa yhden tunnin hra Kenonen tunsi osaavansa tämän kaupungin ulkoa ja tuhautti kärsimättömästi sieraimiaan, joutuessaan viidennen kerran erään puiston keskessä olevan vesimyymälän eteen. Muudan vanhahko Naantalin kaupungin alkuasukas, joka näki hra Kenosen olevan ensi kertaa paikkakunnalla, kysyi häneltä, oliko hän jo käynyt kirkossa, jota hän väitti Naantalin suurimmaksi nähtävyydeksi. "Kirkko kuin kirkko… kyllä minä olen niitä nähnyt", vastasi hra Kenonen ja kysyi vuorostaan, milloin ensimmäinen laiva lähtisi.
Saatuaan kuulla sen lähtevän vasta kello neljän aikaan tajusi hra Kenonen, että hänellä oli nyt runsaasti kaksi tuntia ylimääräistä aikaa, jota hänen olisi vaikea saada tyydyttävästi kulumaan. Hän alistui kuitenkin välttämättömyyden pakkoon, koska ei mikään muukaan näyttänyt auttavan, kapusi Kuparivuorelle ja katseli sieltä käsivarret rinnalla ristissä allaan olevaa maisemaa kuin vangittu Napoleon pienen saarensa korkeimmalta, kalliolta sitä ahdasta valtakuntaa, johon kohtalon sokea käsi oli mahtavan kotkan kiinnikytkenyt.
Hra Kenonen laskeutui alas Kuparivuorelta ja käveli ikävystyneenä kuudennen kerran ennenmainitun vesimyymälän ohitse. Koska ensimmäinen puolitusinaa tapaamisia täten oli tullut täyteen, osti hra Kenonen sen kunniaksi lasin mehuvettä ja siirtyi sitten kylpylaitoksen puistoon, jossa hän istuutui muutamalle penkille, mahdollisimman kauas koreavärisissä kesäpuvuissaan keikailevista vierasmaalaisista kylpyvieraista, ja alkoi kantapäillään piirustella käytävän hiekkaan mittausopillisia kuvioita. Hra Kenosen silmät ovat kyllä nekin olleet aikoinaan avoimet naisellisille suloille ja muulle maalliselle turhuudelle, mutta iän karttuessa on hänkin vakiintunut, jotapaitsi hän on niin paljon maailmaa nähnyt mies, ettei pienen kylpyläkaupungin vierasnäyttely voi tarjota hänelle mitään erikoisesti uutta ja mieltäkiinnittävää.
Jokseenkin tähän suuntaan kiersivät hra Kenosen ajatukset melkein tahdottomasti, itsetiedottomasti ja epäselvästi, kun hän samassa havahtui mietteistään siihen, että hänen jalkainsa juureen putosi naisten käsilaukku, sellainen salaperäinen esine, jota ilman kaupunkilaisnainen ei voi ottaa yhtään askelta porttinsa ulkopuolelle.