(1921.)
TAAS OLEMME SIIS SAANEET
uutisia Neuvosto-Venäjän todellisista oloista mahdollisimman pätevältä taholta. Nimittäin bolshevikkilähettiläältä itseltään. Hra Behrsin on kertonut venäläisellä avomielisyydellä, ja Helsingin lehtien edustajat ovat kuunnelleet korvat hörössä.
Venäjällä eletään kuin vuohet huhdassa, joten tuntuu käsittämättömältä, miksi kaikki etenkin sivistyneet pyrkivät sieltä pakenemaan. Viljaa on ja joitakin tehtaitakin on ollut käynnissä, vaikka ne taas on pantu seisomaan, ja onpa maassa kaksi sellaista rataosaakin, joita pitkin kuljetaan oikein junalla.
Se on suurenmoista. Suurenmoista, niinkuin kaikki, mikä bolshevikkihallituksen isällisessä varjossa kukoistaa. Taloudellinen elämä elpyy. Talonpojat ovat tyytyväisiä. Heillä on nyt maata. Se tosin ei oikeastaan ole talonpoikien omaa, vaan on se kuitenkin oikeastaan talonpoikien omaa. Talonpojat ovat vapautuneet veroista. (Punakaartilaiset kyllä ryöstävät heidän elintarpeensa muutamia kertoja vuodessa, mutta se on oikeastaan nitshevoo.)
Myöskin kulttuurityötä tehdään voimaperäisesti. Opetetaan luku- ja kirjoitustaitoa.
Teknillisessäkin suhteessa on aikomus päästä »muiden maiden tasalle».
Ei enempää eikä vähempää.
Yleensä ovat olot Neuvosto-Venäjällä erinomaiset, ja erinomaisin on tietysti bolshevikki-hallitus itse.
Sanomalehtimiehet tekivät muistiinpanoja, ja hra Behrsin kuvaili hillittyyn, jossakin määrin surunvoittoiseen tapaansa sitä maallista paratiisia, jota hän on saapunut tänne edustamaan. Hän jutteli niinkuin olisi ollut Honolulussa eikä Neuvosto-Venäjän kynnyksen takana. Mahdollisesti hra ministeri uskoo, että me uskomme asiain juuri niin olevan kuin hän sanoo. Luonnollisesti me uskomme. Niinkuin me uskomme senkin, ettei Neuvosto-Venäjällä ole mitään aikomusta ollut sytyttää yleismaailmallisen vallankumouksen paloa. Se on ollut vain joku väärinkäsitys. Sattuuhan niitä semmoisia, he he. Eivätkä bolshevikit ole harjoittaneet maanalaista yllytystä eivätkä levittäneet kiihoituskirjallisuutta eivätkä tule sitä vastakaan tekemään. Se ei johtuisi heidän mieleensäkään.
Hra Behrsin! Suvaitkaa ottaa allekirjoittaneelta vastaan yksi kunnioittava ja ystävällinen hymy. Jos kaikki muutkin pääbolshevikit ovat yhtä eteviä juttelemaan mukavia kuin hra ministeri, niin minä en ollenkaan epäile, etteikö herroilla ole aika hauska toistensa seurassa.