Kiitos.
(1921.)
VIATTOMIEN LAMPAIDEN VAINOA.
Se alkaa käydä yhä ilmeisemmäksi.
Jos me vaikenemme, niin Töölön kalliot ja Temppeliaukean kivenmöhkäleet alkavat puhua purpattaa:
Että syyttä niitä sorretaan, noita kommunisteja.
Ainakin jos saa uskoa heidän omiin vakuutuksiinsa.
Ja mihinkäs tässä sitten uskoa, ellei niihin.
Aina kun kommunistilehti haastetaan Herodeksen ja Kaiphaan eteen tilinteolle artikkeleistaan ja uutisotsakkeistaan, luo hra vastaava ulosantaja sinisen katseen ihmettelevistä, peilikirkkaista lampaansilmistään ja levittää kätensä ja kysyy, että kuinkahan se voi olla mahdollista, että häntä mistään sellaisesta syytetään, kun ei mitään sellaista ole ollut koko lehdessä?
Silloin hänelle näytetään ja luetaan hänen omasta lehdestään, olla hyvä ja kuunnella vain, että näin ja näinhän täällä seisoo: että tämä porvalin yhteiskunta on hävitettävä tuleen ja vereen ja porvalin suolet vyyhdelle hongan oksaan. Ja suojeluskunnille nikkelöityä lyijyä siihen asti kuin yksikään nokka on pystyssä.