Opettaja läksi takaisin Moskovaan ja antoi raportin:
— Selvä on! Jo oppi lukemaan Ivan Ivanovitsh! Päivänä muutamana kylän kommunisti taas poikkesi.
Ivan Ivanovitshin tupaan. Ivan Ivanovitsh, lammasnahkaturkissaan, istui uunin pankolla, ja kädessä oli hänellä Pravdan puolikas, jonka oli käärepaperina saanut kauppapuodista.
— Sinä lueskelet, Ivan Ivanovitsh? kysyi kommunisti.
— Lukemisen olen toimessa, veli pyhä, myönsi Ivan Ivanovitsh. — Se on niin somaa tuo lukemisen asia: kirjaimia on kuin torakoita pyhän Miihkaelin päivän aamuna, ja kun niitä peräkkäin sommittelet, niin niistä joitakin sanoja tulee, semmoisia ettei niitä juutaskaan ymmärrä. Mutta aina on ensin iso kirjain ja sitten tulevat pienet kirjaimet. Se on niinkuin elämässäkin, ensin on aina herra — ennen oli porvari ja nyt on bolshevikki — ja sitten vasta tulee rahvas. Eivätpäs ole puustaimetkaan samanarvoisia!
Järkkyneenä kuunteli Ivan Ivanovitshia kommunisti. Ivan Ivanovjtsh oli ruvennut filosofeeraamaan. Sitä oli vallan kamala kuulla.
Kiireellisesti laati hän salaisen raportin Moskovaan.
* * * * *
Äskettäin oli sitten lehdissä uutinen, että Neuvosto-Venäjän kansanvalistuskomissari harkitsee isojen kirjainten poistamista venäjänkielestä, »yhdenmukaisen kirjoitustavan saavuttamiseksi muitten neuvostotasavaltojen kanssa, ja kun ei itämaisissa kielissä yleensä käytetä isoja kirjaimia».
(1925.)