Akseli Järnefelt: Suomalaiset Amerikassa.
Ei ole meidän, nöyrän, hiljaisen ja vaatimattoman sepustelijan, asia lähteä punnitsemaan ja harkitsemaan, mistä syystä »Sipolan Aapon kosioretki», »Siihen aikaan kun isä lampun osti», »Kievarin pihalla», »Muudan markkinamies», »Papin tytär», »Hellmanin herra», »Helsinkiin» ja »Papin rouva» ovat vähemmän vaarallisia kansainväliselle internatsionalelle kuin esim. »Rauhan erakko» tai »Rautatie», samalla kun paremmin käsitämme sen,, ettei esim. »Maailman murjomaa» ole kirottu punaisella kirouksella, mutta että »Aatteiden mies», joka kaikesta huolimatta oli ilmeinen herra ja porvari, on jäänyt pois luettelosta, sen täytyy johtua joko erehdyksestä tai sitten ja luultavasti siitä syystä, ettei sosialistisilla kavereillamme lämpimässä Amerikan maassa ole täyttä käsitystä ja tietoa siitä, mitä kaikkea tuotteliaan Juhani Ahon kultaisesta kynästä on täällä vilun-arassa Suomessa valmistunut.
Yhden poikkeuksen kehoitan amerikkalais-suomalaisten sosialistien kuitenkin Juhani Ahon turmiolliseen tuotantoon nähden tekemään: tilaamaan suuret määrät Juhani Ahon uusinta, 3-niteistä teosta »Hajamietteitä kapinaviikolta». Heidän olisi hyödyllistä ja opettavaista tutustua etenkin siihen kirjaan.
Koskenniemi, Kianto ja Akseli Järnefelt ovat tietenkin saaneet vain ansaitsemansa palkan kättensä töistä, joutuessaan pannaan. Hieman hämärämmältä tuntuu sitävastoin asia A. Meurmaniin ja hänen sanakirjaansa nähden.
On luonnollista, ettei »Siivosta esiintymisestä» niminen kirja voi miellyttää luokkatietoista suomalaista punikkia, esiintyköönpä hän sitten Suomessa tai Amerikassa. Mutta millä tavoin on kunnon Agaton Meurman »suhtautunut suopeasti valkoisten toimiin punaisen vallan kukistamiseksi Suomessa?»
Sillä mikäli tiedän ja muutkin muistanevat, on »Kangasalan karhu» nukkunut nurmen alla jo kymmenisen vuotta — niin, hänhän kuoli 1909.
En voi selittää asiaa muuten kuin että hän jonkinlaisen langattoman sähkötyksen taikka spiritistisen pöytänakutuksen avulla on taivaastaan protesteerannut Amerikan punikeille Suomen punikkien eläimellisyyttä ja siivotonta esiintymistä vastaan. Ja kun punikit arvaavat, etteivät he kuitenkaan pääse taivaaseen haastamaan ukko Meurmanin autuasta, mutta vastavallankumouksellista sielua vallankumousoikeuden eteen tekemään tiliä porvarillisista mielipiteistään, niin panevat he edes hänen kirjansa pannaan.
Olisi muuten hauskaa tietää, mitä Meurmanin sanakirjoista he tarkoittavat: ranskalais-suomalaistako vai venäläis-suomalaista vaiko »Sanakirjaa yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten?»
Arvatenkin juuri viimemainittua.
(1919.)