Sekään ei ole harvinaista.
Valkoinen korppi on paljon harvinaisempi lintu kuin bolshevikkiakka.
Yleensä onkin akkaväellä melkoiset taipumukset bolshevismiin. Se on niin suoranuottinen oppi, ja paljon yksinkertaisempi kuin sosialismikin kaikkine teorioineen ja taktiikkoineen ja marksilaisuuksineen ja monimutkaisine puoluejärjestöineen ja veroineen. Mutta tässä bolshevismissa ei muuta kuin pää poikki porvalilta ja koko hoito kommunisteille ja akoille vehnäskahvit kolmesti päivässä.
Tämä akka — se hämeenlinnalainen akka — on kuitenkin eräänlainen mallimuija, jonkinlainen ihanneakka bolshevistisessakin katsannossa. Vaaksan verran edellä kaikista muista bolshevikkimuijista tässä ent. edelläkävijämaassa, ja ansaitsee tulla sentähden mainituksi. Niinsanoaksemme aatteen akaksitulemus.
Eräänä päivänä tänä syksynä tulla hanttuutti hän kotiinsa kesken päivän ja kesken kiireiden ja kesken Hämeenlinnan maailmankaupungin kiireellisimmän arkisen aherruksen, melun ja hälinän ja helskeen ja vilinän, kiiruhti kotiinsa kasvot hehkuen ja silmät loistaen, riisui oikein repimällä yltään arkitamineensa ja pukeutui kiireesti pyhävaatteisiinsa.
Mitä siis oli tapahtunut?
Oliko hän saanut kutsun parhaan bolshevikkiystävättärensä syntymäpäiväkekkereihin, vai oliko hänet sähköteitse kutsuttu juhlapäivällisille siihen hienoon bolshevikkisalonkiin Helsingin kaupungissa?
Ei.
Hän ei ollut saanut mitään kutsua minnekään, eikä hän lähtenytkään minnekään.
Vaan hän lennätti kahvipannun tulelle, pisti kahvijauhoja pannuun kaksinkertaisen annoksen, juoksi leipurista ostamaan leivoksia, ja istuutui sitten, pyhävaatteissaan, juomaan kahvia ja syömään vehnäsiä ja yleensä viettämään päivää juhlapäivänä, jonka kunniaksi hän illan kuluessa viritti kimakalla äänellä kaikki osaamansa sosialistiset ja kommunistiset laulut, ja kun ne loppuivat, niin aloitti alusta.