Tov. Jerobeam Näppisen tiedusteltua, luuliko nimismies olevansa niin iso herra, että voi uhmata vallankumouksellisen kansan joukkotahtoa Pöllölässä, vastasi Pekka Suova ivamielisesti, että näkyypä tuossa olevan teille herraa tarpeeksi.
Keittiön puolella aloitti Kaisa Kompura kimakalla äänellä nimismiestä vastaan tähdätyn virren, johon useat tuvassa olevat kommunistisolut virkavallan kiusaksi yhtyivät:
»Juur turhaan kiukuissaan
Nyt maailman päämies vaan
Pauhaapi…»
Huomattiin että myöskin poliisi Suova veteli virttä, minkä johdosta nähtiin eräiden puolinoskien kummallisesti hymyilevän.
Virren päätyttyä kysyi poliisi Suova, eikö Näppinen vielä pitäisi pientä rukousta, mikä noskemaisuutta kuvaava lauselma puhemiehen puolelta jätettiin omaan alhaiseen arvoonsa.
Puhemies Näppinen teki julkisen ilmoituksen, että hän alistuu porvarillisen väkivallan edessä, lausuen surkuttelunsa, että poliisi, köyhän leskivaimon poikana, sortaa sitä luokkaa, josta on itsekin lähtöisin.
Pekka Suova sanoi, että jos tässä sortaminen olisi kyseessä, niin olisi hän ensin mennyt tuonne kahvilan puolelle pyytämään maistellakseen sitä Reeta Sinkkosen limonaatia, jolla on niin muikea haju, että tuntuu pihalle asti.
Puhemies Näppinen selitti, ettei hän suinkaan ole tahtonut millään tavoin loukata Pekka Suovaa, joka tunnetaan maltilliseksi virkamieheksi.
Israel Huttunen ehdotti, että kokous lausuisi Pekka Suovalle kansan luottamuksen, mikä yksimielisesti hyväksyttiin.
Poliisi Pekka Suova lausui kansalle: kiitoksia!