Ihminen on vedenhädässä, eikä ainoastaan ihminen, vaan vieläpä naisihminen! Hän on hukkumaisillaan, henki on menemässä. Pää näkyy kuitenkin vielä vedenpinnan yläpuolella, ja rukoillen kohoaa kaksi käsivartta ylös vedestä.
Päivällisvierasten, joukossa on myöskin kymmenkunta Hangon ja
Tammisaaren uimaseurojen jäsentä.
Nyt saavat he näyttää, mihin kykenevät.
Aterioiminen saa jäädä siihen. Reippaat uimarit juoksevat rantaan.
Rannalla ei kuitenkaan sielläkään ole oltu toimettomia.
Siellä sattumalta olleet henkilöt eivät ole uimaseurojen jäseniä, mutta he ovat silti reippaita ja ripeätuumaisia henkilöitä. Senlisäksi on heillä käytettävänään lähtövalmis moottorivenhe ja muutamia hyviä soutuvenheitä, jotka tällaisissa tapauksissa ovat yhtä hyvät olemassa kuin uimataitokin.
Soutajat hyppäävät venheisiinsä ja moottori alkaa sätkyttää. Uimarit seisovat kuitenkin kaiken varalta rannalla, valmiina tarpeen vaatiessa ei ainoastaan uimaan vaan myöskin sukeltamaan.
Moottorivenhe ehtii ensimmäisenä perille ja sen miehet ryhtyvät pelastustoimenpiteisiin.
Tällöin rauhoittaa hätähuutoja päästänyt nainen heitä sillä tiedonannolla, että hänellä oikeastaan ei ole mitään varsinaista hätää. Hän on vain kadottanut uimalakkinsa, joka kelluu jonkun matkan päässä laineilla, ja lakin kohtalo on alkanut häntä niin huolestuttaa että hän on alkanut huutaa apua.
Sitäpaitsi: kuinka voisi uimassa oleva nainen menettää niin tyystin kaiken neitseellisen kainoutensa, että julkeaisi uimisen jälkeen nousta ilman uimalakkia, märät hiukset hajallaan.