Vanhemmat eivät tienneet muuta paikkaa kuin isän työhuoneessa olevan kassakaapin niiden pakettien säilyttämistä varten, joita vielä tultaisiin ostamaan. Sitä käytettiin nyt talletuspaikkana. Se on taattu murtovarkautta ja tulipaloa vastaan, ja hra Harjus sanoi, että jos se nyt kestää koetuksen, niin voi hän vastaisuudessa tallettaa siinä vaikka miljoonan. Jolleivät hänen poikansa saa jotakin ovea auki, niin eivät sitä pysty muutkaan tässä maassa aukaisemaan.
Ja kaappi kesti. Tullessaan eilen illalla konttoristaan huomasi hra Harjus kuitenkin; että lukon ympäristö oli raapiutunut, ikäänkuin olisi joku sorkkinut rautanaulalla sitä. Mutta ovi oli lukossa ja hra Harjus hymyili tyytyväisesti.
Tänään kannetaan keittiön akkunaparvekkeella ollut kuusi herrasväki Harjuksen saliin. Nimittäin se, mitä siitä on jälellä. Pojat ovat näet viime päivinä leikkineet ahkerasti joulua ja sitä varten ”lainanneet kuusesta oksia leikkikuusiksi. Suuresta kuusesta ei näin ollen ollut jäljellä paljon muuta kuin runko, mutta isä Harjus on sanonut, että se saa välttää, koska pojat itse ovat sen sellaiseksi laittaneet.
Tänään on siis vihdoinkin joulu Harjustenkin perheessä. Naapureista saattaa ehkä tuntua siltä, että Harjusten asunnossa tänä iltana raivoaa hirmumyrsky, vaihdellen silloin tällöin maanjäristyksen kanssa, mutta naapurit voivat rauhoittua: se on vain nuorten Harjusten jouluiloa.
Ja joulu on vain kerran vuodessa.
Kaksi matkaa.
Kertomuksemme jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen toiminta tapahtuu käytännöllisessä Amerikassa, toisen epäkäytännöllisessä Suomessa.
Ensimmäisessä osassa kerrotaan, kuinka huokeaksi hra Davisin matkustus Kaliforniasta Nev Ispwichiin tuli, ja toisessa, miten kalliiksi erään satakuntalaisen pässin matkakustannukset omasta navetastaan naapuritalon navettaan nousivat.
Amerikalainen kertomus on seuraava:
Vielä joku aika takaperin asui Nev Ispwichissä eräs hra Davis.