— Ei tämä ole ylpeänsorttinen, todisti Panhelainen. Tämä on hyvin höyli ja nöyrä… ollaan lapsuuden tuttuja, niin että kyllä minä tiedän, valehteli postinkuljettaja.
— Mikäs sinun postisäkin paimenen nimi sitten on? kyseli maankiertäjä.
— Niitä minä olen Papelonsaaren Panhelaisia.
— Pape… papa… papatuksen papelaisia, matki humalainen. — Vieläkö sinä postimestari tahtoisit tätä ilolinnun lirahdusta?
— Eiköpä tuo alkane jo piisata… jos vielä päähän nousee, kainosteli postinkuljettaja, mutta ojensi kuitenkin samalla kuppinsa.
— Niin, vedä vain henkeesi, kun saat, ei tätä kapustalla annetakaan… ja tuossa on sinullekin, Heikki Piiparinen… piianperhana pisti oven ramppiin, mutta kyllä minä sen vielä aukaisen.
Panhelainen alkoi jo tehdä lähtöä.
— Minä taidankin päästä tässä postin kyydissä tuonne Korpivaaran tienhaaraan? kysyi Heikki Piiparinen.
— Mikäs, onhan siinä kärrissä tilaa kahdellekin, lupasi Panhelainen.
— Hitonkos kiire teillä on, kielteli humalainen maankiertäjä. — Vielä täällä on putelissa tippa ja lorahdus joka miehelle.