Ratilainen ei kuitenkaan halunnut selitellä poliisille, vaikka olikin hyvä tuttava.
— Ainahan sitä sattuu saamaan, kun pitää varansa.
Tuomas Kontkanen nukkui yön talossa. Aamulla toi talon tytär Iita vieraalle kahvia kamariin.
— Missäs se isäntä on, kun ei tule yhdessä juomaan kahvia? kysyi Tuomas Kontkanen, joka juuri oli pukeutunut. — Tuli tässä nukutuksi vähän herroiksi… se eilinen kova löylykö lienee nukuttanut…
— Isä joi jo kahvit… taitaa olla nyt tallissa. Ottaisit siitä sitä rinkelin kakeroakin, kun ei ole parempia vehnäsiä.
Poliisi hörppi kahvia.
— Tuletkos sinä pyhänä sinne nuorisoseuran iltamaan? kysyi hän.
Iita silitteli esiliinaansa kämmenellä.
— Eihän tuota tiedä vielä… piiatkin taitavat mennä rippikirkkoon.
— Kyllä ne sieltä siksi jo ovat takaisin, sanoi Kontkanen.