— Eihän tuota ole vielä ennättänyt hankkia.
— Vaikka johan se olisi aika… ehkä, myönsi hän sitten, ja Piipariska kiiruhti vakuuttamaan:
— Olisipa hyvinkin… eikös se ole tämä poliisi jo kolmissakymmenissä?
— Niissä main, myönsi Tuomas Kontkanen.
Roivaskin silloin huomautti:
— Jopa tuo olisi sitten aika ottaa poliisinkin eukko… niskaansa huokumaan.
— Kun olisi kuka, joka huolisi, arveli poliisi katsellen kenkiensä kärkiä.
— On niitä, on niitä! vakuutti Piipariska innokkaasti silmäten salavihkaa Annastiinaan, joka oli tullut tulipunaiseksi ja tuijotti lattialla olevaan russakkaan, joka uteliaana ja vikkelänä oli uskaltanut esille raostaan ja heilutteli tuntosarviaan.
— Onhan sitä yhteiskunnassa… tätä vaimoa, vakuutti Roivas, ja Piipariska riensi täydentämään:
— On sitä… ei se kesken lopu, jos vain tyytyy tavalliseen oikeaan ihmiseen, eikä tavoittele semmoisia ylettömiä, joita ei ole olemassakaan.