Oli kuin olisi häntä ammuttu noidannuolella.

Kun santarmi oli perinpohjin nuuskittu ja järkähtämättömäksi totuudeksi todennettu, että kuula oli puhkaissut hänet reikää tekemättä, istuivat poliisiherrat hämmästyksestä jähmettyneinä tämän uuden lääketieteellisen ihmeen edessä, samalla kun emämaan etujen ja intressien virallinen edustaja ja ilmestymismuoto teki autuaallista lähtöään tästä surun ja murheen laaksosta.

Etsivä osasto toimitti sillä aikaa Sherlock Holmeseilleen tutkimuksiaan niin suurella menestyksellä, että murhamies hetkisen kuluttua oli käpälälaudassa.

Niin nuori ja niin paatunut! Sillä tämä verenhimoinen otus havaittiin 12-vuotiseksi pojaksi.

Rikoksen selvittelyä helpotti suuresti se seikka, ettei murhaaja ensinkään kieltänyt, vaan myönsi peittelemättä ampuneensa Vuori- ja Mikonkatujen kulmauksessa.

Murha-ase oli 25 pennin hintainen, tinasta tehty "pyssy" ja latinkina paperinalli, jollaiset maksavat 5 penniä rasiallinen. Poika oli saanut pyssyn joululahjaksi. Santarmia taas ei poika ollut havainnut.

Nämä tiedot saatuaan on santarmi alkanut huomattavasti tointua, mutta koska murhayritys on kuitenkin tapahtunut sen nallinnapsahduksen takia, joka oli aiheuttaa santarmille sydänhalvauksen, on raportti tapahtumasta lähetetty ylempiin paikkoihin.

Pian kai kuuluu, minkä hälinän se siellä aiheuttaa.

Helluntailiike.

Juoksupoikamme on ilmoittanut, että eräs hänen kaukainen sukulaisensa, joka on liittynyt helluntailiikkeeseen, on ruvennut puhumaan kielillä.