* * * * *

Helmik. 6.

Eräs sentraalineiti on saanut käskyn lähteä kaupungista 24 tunnin kuluessa. Oli erehdyksestä yhdistänyt presidentin puhelun ensimmäiseen, kun piti olla toiseen poliisivartiokonttoriin. Hän on 19:s karkoitettu sentraalineiti. Karkoitukset tihenevät päivä päivältä, koska melkein koko vanha keskusaseman henkilökunta on karkoitettu kaupungista ja uudet tottumattomat neidit tekevät lakkaamatta erehdyksiä.

* * * * *

Helmik. 7.

Kauppias Anders Adolf Andersson on saanut karkoituskäskyn. Syytä ei tunneta, mutta otaksutaan toimenpiteen johtuneen siitä, ettei hra Andersson ole tervehtinyt presidenttiä kadulla.

* * * * *

Helmik. 8.

Ent. satamatyömies Jussi Makkonen on vahvan poliisivartioston saattamana viety pois kaupungista. Hän oli ärjäissyt poliisille, joka laahasi häntä putkaan, että "en minä halua linnaan!" Presidentti sattui kulkemaan ohi. Nov. Vremjan Viipurin sähkösanomassa kerrotaan Makkosen olevan paikallisen kagaalin johtomiehiä.

* * * * *