— Aa… apua! Tappaa! huusi herra Muttonen.
Silloin kuului äkkiä ylhäältä, korkeudesta, ääni:
— Ele tappa!
Vaskiseppä Grönberg ja hra Jassi Muttonen olivat nimittäin hekin joutuneet Kelovuorelle, vieläpä melkein luonnonihmisen pesän alle, jossa maisteri Wahl parhaillaan mietti keinoja, miten päästä alas puusta.
Tavattomasti hämmästyen käänsi vaskiseppä päätään ja katsoi taivaalle.
Taivaalla ei kuitenkaan näkynyt mitään merkillistä.
— Mite te tappele? kysyi sama salaperäinen ääni uudestaan.
Vasta nyt huomasi ukko Grönberg, että puhuja oli maisteri, ja että maisteri oli puussa.
Mutta samassa ehtivät takaa-ajajat, etunenässä Riku Nikki ja Topi
Pösönen, tapahtumapaikalle.
Takaa-ajajat olivat nähneet varkaiden joutuneen kesken kaiken tappeluun ja kuulleet pieksettävän surkeat hätähuudot. Se oli takaa-ajajista tuntunut hyvin ihmeelliseltä.
Mutta vielä ihmeellisemmältä tuntui heistä asia, kun he tappelupaikalle tultuaan tunsivat piestävän punatukkaiseksi näyttelijäksi ja pieksäjän vaskiseppä Grönbergiksi.