Oi Suomi, isän, äidin maa,
Ei sua vieras sortaa saa,
Ei vallat vääryyden;
Kun olen jäsen kansasi,
Sull' elän, kuolen Suomeni,
Tää ota heikko uhrini,
Sä maani armainen.
11. Sotilaspoika.
1. Mun isän' oli sotamies, ja nuori, kauniskin,
Jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin.
Tiens' aina kulki kunniaan,
Iloisin mielin kärsi vaan
Hän kylmää, nälkää, haavojaan,
Mun isän' armahin.
2. Ma lapsi olin, kun hän läks, ja loppui rauha maan,
Mut uljasta en käyntiään unhoita milloinkaan;
Hattunsa muistan töyhtöineen
Ja muodon ahavoittuneen
Ja kulmakarvat varjoineen, —
Ne muistan ainiaan.
3. Ma köyhä olen orpo nyt, syön leipää vierahan,
Ma turvan, kodin kadotin kanss' isä vainajan;
Vaan vaikertaako huolisin!
Korkeemmaks aina kasvankin,
Ma poika kelpo sankarin
En joudu hukkahan.
4. Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
Samaanpa käyn mä taisteluun ja nälkään, kuolemaan.
Miss' ankarimmin luodit soi,
Taajimmin tulta salamoi,
En sinne käymätt' olla voi
Tiet isäin astumaan.
12. Vaasan marssi.
1. Miss' aukee laaja Pohjanmaa,
Veet merten, virtain vaahtoaa,
Me siellä maassa hallojen
Niin kasvoimme kuin kuuset sen:
Ei niitä sää
Voi säikyttää,
Ei kuihtumaan
Saa talvetkaan
Ei puute, kurjuus korpimaan.
2. Kuin aallot järvein tuhanten
Käy rannoillamme yhtehen,
Niin liittohon myös meidät saa
Sun nimes, kallis synnyinmaa.
Jos vainomies
Sun sulkee ties,
Niin kuolemaan
Me taistellaan
Kuin Vaasan urhot ainiaan.
3. Et turvatta sa, Suomi, jää.
On vankka pohjas ranta tää,
Ja muuris meidän olla suo,
Jot' eivät myrskyt maahan luo.
Pois unteluus
Ja hervakkuus!
Niin onnehen
Vaan pohjaisen
Vie kunto, työ sen poikien.