Kreikkalaisuus sai Etelä-Italiassa ja Sisiliassa niin suuren vallan, että näitä maita aljettiin sanoa »Suur-Kreikaksi».
Massilia.
Saatuaan jalansijan Sisiliassa ja Etelä-Italiassa Kreikkalaiset uskalsivat lähteä yhä edemmäksi länteen. Fookislaiset, jotka Herodotoksen todistuksen mukaan Kreikkalaisista ensimäisinä tekivät laajempia merimatkoja, purjehtivat pitkillä viisikymmensoutuisilla laivoillaan Etrurian ja Espanjan rantoja pitkin Tartessokseen saakka, jossa Foinikit niin kauan olivat kauppaa hallinneet. He perustivat noin v. 600 e.Kr. Massilian (Marseillen), joka oli etäisin kaikista kreikkalaisista siirtokunnista. Massilia oivallisine satamineen, luonnon suojaamassa asemassaan vaurastui kaikkia muita Välimeren länsiosassa olevia kaupungeita mahtavammaksi. Se hyötyi varsinkin ylämaan kaupasta, joka Rhônen laaksoa pitkin kulki alas Välimerelle. Massilian tytärkaupungeita olivat Antipolis (n. Antibes) ja Nikaia (n. Nizza). Merialppien kohdalla olevalle rantakaistaleelle, joka nykyään on täynnään huviloita ja terveyspaikkoja, eivät Kreikkalaiset sitä vastoin saaneet jalansijaa. Sitä vallitsivat sotaiset Ligurit. Mutta Massiliasta etemmä länteenpäin rakennettiin Emporiai, siihen missä Pyreneet päättyvät mereen, ja etelämmäksi, Balearien saariston kohdalle Iberian niemimaan rannikolle Hemeroskopeion.
Afrikan rannat pysyivät Karthagon hallussa, mutta aivan sijattomiksi eivät Kreikkalaiset sielläkään jääneet. Pieni Thera, eteläisin Kykladien saarista, perusti seitsemännellä vuosisadalla Kyrenen nykyiselle Barkan niemimaalle, joka osa Afrikan rannikosta on lähinnä Peloponnesoa ja Kreetaa. Kun rannikolla ei ollut satamaa, niin tämä siirtokunta rakennettiin melkoisen matkan päähän sisämaahan erään oivallisen lähteen ympärille. Kyrenen tytärkaupungeista tuli Barka tunnetuimmaksi. Kyrenaikasta käsin Kreikkalaiset saivat entistä enemmän tietoja Libyan tummaihoisista kansoista, joitten kanssa aljettiin käydä vilkasta kauppaa.
Näin olivat Kreikkalaiset vähitellen levittäneet valtaansa kautta Välimeren ja pohjoista kohti aina Mustallemerelle. Kaikilla näillä rannoilla tapaamme muistoja ja jäännöksiä, jotka viittaavat heidän suureen sivistävään vaikutukseensa. Rooman on kultuurinsa alkeista varmaan suuressa määrin kiittäminen Etelä-Italian helleeniläisiä siirtokuntia. Ne vielä Rooman mahtavuudenkin aikana pysyivät kirjallisen ja taiteellisen elämän keskustoina, vaikka menettivätkin valtiollisen itsenäisyytensä. Hyvin valitun asemansa vuoksi on monikin niistä kautta aikain pysynyt ympäristönsä keskustana, vaikka kreikkalaisuus niistä onkin aikoja sitten hävinnyt.
Kreikkalainen siirtolaisuus Välimerellä on jossain määrin verrattava Pohjois-Amerikan asutukseen Uudella ajalla. Sen vaikutus oli vielä välittömämpi. Se herätti juuri ne maat, jotka sitten vuosituhansia olivat historiallisen elämän polttopisteenä. Mutta Kreikkalaisten kohtalo oli toinen kuin niitten pohjoisten kansain, jotka etsivät uusia asuinsijoja Atlantin takaa. Viimeksi mainitut joutuivat yhteyteen paljon alhaisemmalla kannalla olevien maanasukkaitten kanssa, nämä vähitellen väistyivät ja sortuivat uuden kultuurin edetessä ja sen tuojat jäivät yksin kansottamaan äärettömiä maa-aloja. Kreikkalaiset sitä vastoin tapasivat uutismaillaan kansoja, jotka olivat yhtä kehityskykyisiä kuin he, jotka omistettuaan heidän tietonsa ja taitonsa päin vastoin sulattivat siirtokunnat itseensä. Kreikkalaiset tekivät edistykselle arvaamattoman palveluksen, mutta heidän kansalliset vellotuksensa eivät olleet pysyväisiä. Aikain pyörteistä he pelastivat ainoastaan saman pienen maan, jossa heidät historian aamunkoitossakin tapasimme. Tuhoisimman kohtalon alaisiksi joutuivat ne siirtokunnat, joita perustettiin Mustanmeren rannoille. Pohjoisrannikolla olevat joutuivat aikaisin häviöön, koska ne olivat seuduissa, jotka luonnostaan oli tuomittu myöhäisiin aikoihin saakka olemaan arokansojen temmellyskenttänä. Ne eivät voineet sivistää takamaataan, jossa toinen aroltansa toisensa jälkeen esiintyi vallottajana ja hävittäjänä. Yhtä surulliseen häviöön joutui, vaikka myöhemmin, kreikkalainen asutus Vähän Aasian rannoilla. Sekin käsitti ainoastaan rantamaat. Sisämaan kansat tosin omistivat kreikkalaisen sivistyksen, mutta myöhemmin kaikki joutuivat Aasian sisäosista tulevain paimentolaiskansain ja samalla raakalaisuuden uhriksi.
Seuraavassa käymme tekemään selvää siitä, mitä maita ja kansoja Kreikkalaisten näin laajentunut maantuntemus käsitti. Tiedot ovat tosin vaillinaiset, sillä paljon on klassillisesta kirjallisuudesta kaikiksi ajoiksi hukkunut. Mutta ne ovat kuitenkin runsaammat ja monipuolisemmat kuin mitkään aikaisemmat kirjalliset muistomerkit ja sisältävät mitä arvokkaimpia tietoja laajain alueitten entisistä maantieteellisistä ja kansallisista oloista.
Herodotos.
Laajennettuaan asunta- ja vaikutusalojaan Kreikkalaiset ripein askelin edistyivät. He kehittivät monenlaisia ammatteja ja taiteita. Kuta enemmän heidän varallisuutensa kaupan kautta lisääntyi, sitä uljaammiksi he rakensivat kaupunkinsa. Kilvan kaunistettiin temppelikartanoita ja toreja veistoksilla; runous, joka vanhastaan oli ollut kansan helmalapsi, kasvoi monihaaraiseksi puuksi, jonka jaloutta, aatteitten ylevyyttä, tunteitten inhimillisyyttä vielä ihailemme. Valtiolaitoksessa toteutettiin kansanvaltaisuuden aate, joka ehkä jyrkemmin kuin mikään muu erotti Kreikan sivistyksen Itämaitten despotialle perustuvista valtiokäsitteistä. Ja Kreikassa vihdoin sai alkunsa vapaa tutkimus, joka tavotteli puhtaasti tietopuolisia päämääriä; Itämaitten tiede oli palvellut vain käytännön vaatimuksia. Läpikäyvänä piirteenä helleeniläisessä kirjallisuudessa on tiedonhalu ja pyrkimys tutkimuksen kautta luomaan yleispäteviä käsityksiä kaikesta olevaisesta ja olemisesta itsestään.
Vieraitten maitten ja kansain kuvaaminen oli Kreikkalaisten suosituimpia kirjallisuuden haaroja. Heidän laajat ja monipuoliset, enimmäkseen rauhalliseen kaupankäyntiin perustuvat suhteensa antoivatkin moiselle tutkimukselle sekä aihetta että runsaita aineksia. Siten syntyi maantiede, joka varsinkin alussa kulki läheisessä liitossa historian kanssa. Nämä tutkimukset herättivät jo varhain niin yleistä mielenkiintoa, ne tunnustettiin niin tärkeiksi kansalaissivistykselle, että Herodotos sai Atheenan kaupungilta 10 talenttia (57,300 markkaa) palkkioksi historiateoksestaan, siis todella ruhtinaallisen tekijäpalkkion sen ajan oloihin nähden.