Vanhan maailman ensimäiset historialliset löytöretkeilijät olivat Foinikit, ja nämä juuri pienestä maastaan Libanonin juurelta kuljettivat Itämaiden kehittyneen viljelyksen kaikkialle Välimeren rannoille vilkkaan laivaliikkeensä ja kauppansa kautta. Foinikeista varmaan tiedämme, että heillä on ollut erinomaisen laaja maantuntemus ja että he ovat tehokkaasti edistäneet sen leviämistä muittenkin kansain kesken, mutta heiltä ei ole säilynyt mitään kirjallisuutta. Heidänkin maantuntemuksensa tulee meidän sen vuoksi koettaa saada selville kehityksen yleisestä kulusta ja muinaismuistoista.
Vasta Kreikkalaiset alkoivat koota tietoja vieraista maista ja kansoista teoksiin. He olivat laajoilla kauppamatkoillaan ja varsinaisilla tutkimusretkilläkin tutustuneet kaikkiin niihin maihin, joitten liike kallistui Välimerelle, tai joihin oli tältä mereltä helppo päästä. Saadakseen selvemmän yleiskuvan maantiedoistaan he laativat ensimäiset kartat. He aavistivat, että maa on pallonmuotoinen, ja suorittivat ensimäiset astemittaukset. Näin he loivat maailman rakennuksesta käsityksen, joka kokonaan rikkoi vanhemmat alkuperäiset uskot ja paljon ennen Copernicusta ja Kepleriä olisi johtanut aurinkokunnan, maan ja tähtien keskinäisten asentojen ymmärtämiseen, jos Keskiaika olisi heidän jälkiään seurannut. Kreikkalaiset asettivat maantieteen, samoin kuin muutkin tieteet, tutkimuksen pohjalle ja käsittelivät luonnon ilmiöitä niin uudenaikaisessa hengessä, että vasta viime vuosisatoina on voitu kohota sille kannalle, jolle he tieteen jättivät.
Roomalaiset laajensivat melkoisesti maantuntemusta varsinkin pohjoiseen päin ja edistivät sivistyksen tasaantumista Välimeren maissa yhdistämällä ne yhdeksi valtakunnaksi ja rakentamalla kaikkialle oivallisia teitä. Niin kehittyi vilkkaat maayhteydetkin. Mutta varsinaista maantiedettä he vähän viljelivät. Roomalaisellakin ajalla olivat etevimmät tutkijat kreikkalaisia, ja sillä kannalla, jolle Eratosthenes, Strabon ja Ptolemaios maantieteen jättivät, se pysyi Keskiajan lopulle saakka. Vasta silloin aljettiin uudelleen lukea luostareissa säilynyttä klassillista kirjallisuutta ja huomattiin, kuinka paljon kauemmaksi vanhat tutkijat jo olivat ennättäneet. Maattuaan vuosituhannen unohduksessa kantoi siten vanha kreikkalainen maantiede myöhäiset, mutta sitä kauniimmat tulokset.
EUFRATIN JA TIGRIIN LAAKSON MUINAISET SIVISTYSKANSAT.
Jo monta vuosituhatta ennen ajanlaskumme alkua oli Eufratin ja Tigriin laaksossa, varsinkin virtain suupuolessa, erinomaisen toimelias ja taaja asutus. Kaksoisvirtain maassa muodostui suuria valtakuntia ja kehittyi monipuolinen kultuuri, jonka sisällys on vuosituhansia ollut unohduksissa. Puolentoista vuosituhannen aikana eivät Länsimaat ole Babyloniasta, Assyriasta ja Elamista tienneet sanottavasti muuta, kuin mitä Raamatussa on niistä kerrottu, tai mitä paljon myöhemmin eläneet kreikkalaiset oppineet kertovat puoleksi tarun muodossa. Kuta enemmän kaksoisvirtain maan lukuisia rauniokumpuja nykyään kaivetaan, sitä enemmän niistä löytyy todistuskappaleita, jotka valaisevat kultuurimme vanhimpia juuria. Babyloniasta ja Niilin laaksosta Kreikkalaiset saivat tiedon alkeita, vaikka tosin suureksi osaksi merta kulkevien Foinikkien välityksellä. Tiedämme nyt, että esim. tähtitiede on saanut alkunsa Babylonian kirkkaan taivaan alla ja että siellä ensiksi kehittyi se ajanjako, joka vielä tänäpäivänä on käytännössä. Lukemattomat esihistorialliset löydöt kautta Europan viittaavat siihen, että Babylonian vaikutus on jo niin varhaisina aikoina ulottunut laajalle pohjoiseen ja luoteeseenkin, vaikka ehkä suoranaista yhteyttä ei ollutkaan olemassa.
Babylonia.
Babylonia oli oikeastaan enemmän maantieteellinen ja historiallinen kuin kansallinen mahti. Monet kansat ovat aikain kuluessa toimineet sillä alueella, jonka muinoinen Babylonia käsitti; kansoja katosi, mutta asutus ja sivistys elivät aina ajanlaskumme alkuun saakka.
Jo neljännellä vuosituhannella e Kr. asui kiilakirjotusten todistuksen mukaan Babyloniassa seemiläisiä kansoja. Nämä eivät kuitenkaan olleet maan alkuväestöä, vaan vielä ennen heitä, harmaimmassa muinaisuudessa, siellä oli elänyt ja vallinnut älykäs muinaiskansa, Sumerit, joka oli itse kiilakirjotuksenkin keksinyt. Sumerit, jotka eivät olleet seemiläisiä, olivat jo neljännellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua menettäneet kansallisuutensa. Heidän kielensä vain säilyi vielä kauan seemiläisessäkin Babyloniassa samalla tavalla kuin Keskiajalla latina, s.o. uskonnon ja kirjallisuuden kielenä. Niin vanha oli tässä laaksossa korkeampi viljelys.
Kiilakirjotuksista saamme tietää, että jo noin vuoden 3000 vaiheilla e.Kr. Babylonin kuningas Sargon oli valtansa alle laskenut kaiken kaksoisvirtain maan ja Syyrian, niin että hänen valtansa ulottui Välimerelle saakka. Vieläpä voidaan melkein varmasti päättää, että jo Sargonin laivat purjehtivat Välimerellä. Arabia näyttää niinikään jo silloin olleen Babylonilaisille kauttaaltaan tunnettu; sen länsipuolta he sanoivat Meluhaksi, itäosaa Makaniksi.
Mutta muutoin ovat tietomme siitä, kuinka laajalle Babylonian vaikutus ja maantuntemus ulottui, hyvin vaillinaiset. Elam, Anzan ja Suri, s.o. nykyisen Iraanin länsireuna, joka jyrkästi viettää Tigriin laaksoon, kävivät Babylonian kanssa ainaisia sotia ja olivat siis arvatenkin myös Babylonian sivistyksen vaikutuksen alaisina. Mainitut maat lienevät sen vuoksi olleet kaksoisvirtain laakson asukkaille hyvin tunnetut. Mutta paljoakaan kauemmaksi Babylonialaisten maantieto ei näytä ulottuneen. Nykyistä Armeniaa he sanoivat Gutien maaksi ja kaikkia Armenian itäpuolella olevia seutuja yhteisellä nimellä »Umman-Mandaksi». Tämä nimitys ei näy tarkottaneen mitään erikoista kansaa, vaan yleensä kaikkia raakalaiskansoja, jotka sillä puolella asuivat — samoin kuin Kreikkalaiset myöhemmin nimittivät yhteisellä nimellä Skyyteiksi kaikkia sillä puolella asuvia paimentolaiskansoja. Luoteessa tunsivat Babylonialaiset varmaan Vähän-Aasian Hethalaiset, ja Palestinan pohjoisosaa jo vanhastaan sanottiin »Lännen maaksi». Tokko vanhat Babylonialaiset harjottivat laivaliikettä Persian lahdella, sitä ei varmaan tiedetä. Helmenpyynnistään tunnetuilla Bahrein-saarilla on säilynyt muinaismuistoja, jotka osottavat Foinikkien asuneen siellä jo ehkä ikivanhain Sumerilaisten aikana. Siitä päättäen oli Persian lahden laivaliike varhaisimpina aikoina Foinikkien käsissä.