Audjila on Tripoliin kaupan tärkeimpiä solmukohtia. Sieltä kulkee karavaanitie Kufran ja Borkun keitaitten kautta Vadaihin, toinen Siuahin keitaaseen, joka on Ali-Egyptin kohdalla, kolmas suoraan Bengasiin Barkan rannalle, neljäs länttä kohti Soknaan ja sieltä Mursukiin tai Tripoliihin. Audjilan eteläpuolella ovat Libyan hirmuisen hiekkameren keskellä erinomaisen hedelmälliset Kufran keitaat, joita on viisi luvultaan. Nämä keitaat ovat senussilaisten pääsijoja. Niissä asuu viidestä kuuteentuhanteen arabialaiseen ja berberiin, joilla on enemmän kuin miljoona taatelipalmua. Vaikka nämä keitaat ovat jotenkin korkealla, on niissä runsaasti vettä jo muutaman jalan päässä maanpinnasta.
Saharasta oli kauan vallalla se käsitys, että se muka on entisen meren pohjaa, joka on jäänyt kuiville veden haihduttua pois. Nyt kuitenkin tiedetään, että tämä otaksuma on kokonaan paikkansa pitämätön. Vain jotkut pienet osat tästä valtavasta alueesta ovat merenpintaa alempana. Hiekka on syntynyt kallioiden rapautumisesta, johon öitten ja päiväin lämpötilain suuri ero on syynä. Kaikesta päättäen on Saharan ilmasto vielä historiallisellakin ajalla ollut nykyistä tuoreempi, joten se lienee kuivumaan päin ja asuttavuus yhä heikkenemään päin. Toivotaan kuitenkin, että arteesiset kaivot, joita ranskalaisten toimesta porataan, voivat kuivumisen pidättää ja ehkä uudelleen tehdä ilmaston jonkin verran tuoreemmaksikin. Pääsyynä Saharan kuivuuteen on kuitenkin ilmapaineen yleinen jakautuminen maapallon pinnalla ja siitä johtuvat subtrooppiset kuivat alueet kautta maailman. Jääkaudella on Saharan ilmasto kaikesta päättäen ollut aivan tuore ja silloin siellä on juossut suuria jokia.
Kaikista vaaroista, mitä matkustajan on Saharassa kestettävä, on vedenpuute suurin. Arabialaiset kauppiaat kertovat paljon hirmuja siitä, mitä karavaanien on täytynyt kestää esim. Länsi-Saharassa. Kerran tuhoutui Timbuktun ja Tafileltin keitaan välillä karavaani, johon kuului 2000 henkeä ja 1800 kameelia, kun eräässä keitaassa kaikki kaivot olivat kuivuneet. Pitkin useimpia karavaaniteitä sen vuoksi näkyykin paljon valkenevia luita.
Keitaissa menestyvät varsinkin monenlaiset hedelmäpuut ja myös viljalajit, mutta niiden ulkopuolella kasvaa vain tamariskeja, akaasioita ja pieniä kuivan maan pensaita sekä karkeata alfaruohoa ja erämaan yrttejä. Samoin kuin kasvisto on Saharan eläimistökin ennen ollut nykyistä runsaampi. Atlasvuoriston eteläpuolelta ja Fessanista on löydetty karkeita kuvia, jotka osoittavat siellä ennen eläneen kirahveja, elefantteja, krokotiileja ja nautakarjaa. Nyt on samoilla seuduilla vain strutseja, pari gasellilajia, erämaan kettu, jäniksiä, sakaaleja ja kesyttömiä aaseja. Jalopeuroja ei koskaan tavata varsinaisessa erämaassa, jossa ne pian kuolisivat nälkään, ja lintujakin on vähän. Matelijoita ja hyönteisiä on sitä vastoin enemmän. Kaivoja porattaessa on maanalaisista vesisäiliöistä toisin paikoin kohonnut eläviä kaloja, joka niinikään viittaa siihen, että Saharassa verraten myöhäisinä aikoina on ollut suolatonta vettä.
Saharan asukkaista ovat tuaregit tärkeimmät ja samalla pahin este Välimerenmaitten ja Länsi-Sudanin väliselle yhdysliikkeelle. Ne ovat kookasta, verraten vaaleata kansaa, berberiläistä rotua.. Luullaan tuaregien alkuaan asuneen Välimeren rannalla ja arvatenkin olleen kristittyjä, mutta arabialaisten valloittaessa maan paenneen erämaahan. Monenlaiset kiviesineet ja muistomerkit osoittavat kuitenkin, että erämaa jo kivikaudella on ollut asuttu. Tuaregit ovat sangen urhoollista ja vapauttaan rakastavaa kansaa, vähään tyytyvää, kärsivällistä ja vastoinkäymisissä alistuvaa. Toiselta puolen he kuitenkin ovat parantumattomia erämaanrosvoja ja kohtelevat vihollisinaan jokaista, joka luvatta tulee heidän alueelleen. Ne karavaanit, jotka maksavat vaaditun veron, saavat kuitenkin yleensä kulkea häiritsemättä. Ankara taistelu olemisen edestä on tehnyt tuaregit tylyiksi, sotaisiksi, väkivaltaisiksi, saaliin- ja kostonhimoisiksi. Heidän leppymättömästä vihastaan kerrotaan Saharassa kaameita esimerkkejä.
Muut berberit ovat alkaneet käyttää arabialaista pukua, mutta tuaregit ovat säilyttäneet vanhan pukunsa, joka on verraten vahva, koska heidän mielestään vahva puku paremmin suojelee lämpöä ja lentohiekkaa vastaan. Alinna on paita ja tämän päällä hihallinen mekko, sitä paitsi heillä on housut, nahkasandaalit ynnä pitkä musta huntu, jonka he kietovat päänsä ympäri. Hunnussa on kaksi leveämpää liuskaa, joista he toisella suojelemat otsaa, toisella kasvojen alaosaa, miespuoliset tuaregit kun aina pitävät suunsa verhottuna. Hunnun päälle kiedotaan pitkä valkoinen vaate turbaaniksi. Päällysvaatteena on kevyt kauhtana. Välttämättömiä tarpeita ovat kukkaroissa kannetut amuletit.
Tuaregien aseita ovat hyvin pitkä keihäs, pitkä kaksiteräinen miekka, tikari, joka remmillä kiinnitetään vasempaan ranteeseen, jotta se on heti käsillä, ynnä elefantinnahkainen kilpi. Vain päälliköillä ja rikkailla on pyssyt. Miesten ainoa koristus on leveä, karkeasta kivestä tehty rengas, joka työnnetään oikeaan käsivarteen ja jota ei siitä koskaan poisteta.
Tuaregit voivat olla monta päivää ilman ruokaa ja juomaa, mutta tilaisuuden tullen he sen sijaan voivatkin syödä sitä enemmän. Vakinaisena ravintona on maito, taatelit, kameelin ja lampaanliha ja vain erikoisen juhlallisissa tilaisuuksissa syödään jauhoruokia, sillä viljaa heillä ei ole muuta kuin mitä saavat ryöstetyksi. Tuaregit eivät koskaan peseydy eivätkä salli vedenpisarankaan iholleen tulevan. Uskonnollisetkin peseytymiset he suorittavat hiekalla. Päänsä he ajelevat kuten arabialaisetkin, jättäen vain harjan, joka ulottuu otsasta niskaan. Tähän harjaan kiinnitetään huntu. Tuaregit ovat kaiken kaikkiaan köyhää kansaa. Vain Asdjerin tuaregit asuvat osaksi vakinaisissa asumuksissa ja viljelevät maata, enimmäkseen tuaregit ovat paimentolaisia, jotka muuttavat paikasta toiseen. Enimmän aikaa he oleskelevat semmoisilla paikoilla, joissa on runsaasti vettä ja hyvä laidun, ylimykset asuen nahkateltoissa, orjat ruokomajoissa. Heimon matkaa tehdessä asuvat vain rikkaat teltoissa, »yhteinen kansa» viettää yönsä taivasalla. Tuaregien kameelit ovat Pohjois-Afrikan parhaita. Hevosia heillä ei ole sanottavasti. Käsityöläisistä nauttivat heidän kesken sepät suurinta arvoa.
Naiset ovat tuaregien kesken tasa-arvoiset miesten kanssa ja tietojen puolesta he ovat tavallaan heitä etevämmätkin, sillä naiset osaavat lukea ja kirjoittaa, johon miehillä ei ole aikaa. Tuaregeilla on yleensä yksi vaimo. Nimi »tuareg» on arabialaisten antama: itse he sanovat itseään »imosjarhiksi», s.o. »jaloiksi» tai »vapaiksi».
Tuaregien varsinaiset asuinsijat ovat Keski-Saharassa Algerian eteläisimmistä keitaista Sudanin rajalle. Atlantin meren äärillä asuu keitaissa läntisiä berberiheimoja, joita äärettömät hieta-aavikot erottavat tuaregeista. Bornun ja Fessanin läheisessä erämaassa asuvat tibbut eli tedat, joihin jo olemme tutustuneet. Tibbut epäilemättä ovat Saharan alkuväestöä. He ovat jo niin varhain berbereistä eronneet, ettei kielissä enää huomaa yhtäläisyyttä. Etelässä tibbut ovat suureksi osaksi sulautuneet neekereihin. Tibbut ovat jo vanhastaan olleet rosvoja, jotka ovat ryöstäneet ja verottaneet karavaaneja, ylläpitäneet ainaisia keskenäisiä heimosotia ja taistelleet reunamaitten berberejä ja vastakkaisella puolella sudanilaisia vastaan.