Silloin hallitus keksi mielestään oivan keinon. Viime vuosina olivat sille tuottaneet paljon mieliharmia suomalaiset, jotka Kaarle IX:n kutsusta olivat saapuneet Wermlantiin ja muihin takametsiin kaskiviljelystä harjoittamaan. Heitä oli suurille saloille karttunut lukuisat määrät ja heidän joukkonsa näytti lisääntyvän. Ruotsalaiset peltoviljelijät valittivat, että suomalaiset kaatavat riistan ja kaskenpoltollaan hävittävät metsät. Niiltä seuduilta oli myös, osittain suomalaisten avulla, löytynyt hyödyllisiä mineraaleja, joiden käyttämiseksi oli syntynyt kaivoksia. Näiden omistajat olivat myöskin tyytymättömiä suomalaisiin metsänhävityksen johdosta. Hallitus katsoi suomalaiset sopivimmiksi uudisasukkaiksi uuteen siirtokuntaan. Maunu Klinga pantiin heitä värväämään. Ja samalla annettiin maaherroille määräys, että suomalaiset, jotka olivat tehneet itsensä syypäiksi luvattomaan metsän ja riistan hävittämiseen, piti pakottaa, jopa kahleisiin panemalla, lähtemään Amerikkaan.
Näin saatiin retkikunta varustetuksi. Kaksi laivaa, »Kalmarin Avain» ja »Charitas», lähti liikkeelle toukokuussa 1641 ja ne saapuivat perille marraskuun alussa. Se oli ensimmäinen uudisasukkaita Ruotsista kuljettava retkikunta ja siinä matkusti useita suomalaisia. Se käy historiassa »neljännen retkikunnan» nimellä.
Nyt alkoi Delawaren varsilla vilkas toiminta. Viljelyksiä, etupäässä tupakan kasvatusta varten, alettiin raivata. Asuntoja tehtiin ja koteuduttiin uuteen maahan. Viides retkikunta 1642—1643 toi arvokasta apua. Ruotsissa 'oli jo kiinnitetty hankkeeseen suurempaa huomiota. Yhtiö järjestettiin puhtaasti ruotsalaiseksi. Valtio kävi siihen osakkaaksi, jopa määrääväksi. Kuvernööriksi lähetettiin tarmokas Johan Printz, 30-vuotisen sodan karski soturi. Hän rupesi melkein itsevaltiaana hallitsemaan Uutta Ruotsia ja hankki sille intiaaneilta oston kautta paljon lisää maa-aluetta, niin että siirtokunta ulottui Delaware-lahdelta aina nykyisen Trentonin kaupungin seuduille asti.
Printz huomasi tarpeelliseksi turvata siirtokuntaa uusilla linnoituksilla. Niinpä hän rakensi Delaware-joen toiselle rannalle Kristina-linnoituksesta vähän alaspäin Helsingborg-nimisen linnoituksen sekä ylemmäs joen rannalle Uuden Göteborgin, jonka vierelle hän kohotti komean hallintorakennuksen, Printzin Hovin. Näiden suurempien rakennusyritysten ohessa hän teetti useampia pienempiä puisia suojavarustuksia, jotka samalla palvelivat kauppatarkoituksia. Sellaisia olivat Vaasa ja Tornio sekä ennen kaikkia Korsholma nykyisen Philadelphian kaupungin paikalla. Korsholmaan asettui päälliköksi Maunu Klinga, joka oli ensimmäisen siirtolaisretkikunnan kanssa uudelleen tullut Uuteen Ruotsiin.
Printzin mukana tuli joukko siirtolaisia, muiden muassa suomalaisia Ruotsista sekä Suomestakin. Uusia retkikuntia saapui myöhemmin, joten asutus pääsi laajenemaan.
Jo pian asutuksen alettua siirryttiin nykyisen Delawaren valtion rajojen yli nykyiseen Pennsylvaniaan, ja ensimmäinen siirtola sai siellä asukkaittensa kansallisuuden mukaan nimen Finland. Suomalaiset olivat siis tuon nykyisen tärkeän valtion ensimmäiset viljelyksen alkajat. Kauemmas siitä joen vartta pitkin muodostui siirtola Upland (suomalaisten Ylämaa) nykyisen Chesterin kaupungin tienoille ja siitä kauemmas siirtola, joka kartoissa merkitään Takony.
Uuden Ruotsin siirtokunta on Amerikan asuttamisessa saanut kunnia-aseman siinä, että siellä ei suvaittu orjuutta ja että se eli aina sovussa intiaanien kanssa. Tämän siirtokunnan historiassa ei ole mitään intiaanisotia tai edes intiaanivainoja. Useinpa intiaanit kävivät näitä siirtolaisia puolustamaan muiden valkoisten (etupäässä hollantilaisten) hyökätessä heidän kimppuunsa. Intiaanipäällikkö Naaman viittasi naapureihinsa suomalaisiin ja sanoi, että »me olemme kuin yksi».
Kuvernööri Printz oli jäntevä hallitusmies ja hänen aikansa oli Uuden Ruotsin loistoaikaa. Joskus kyllä hänen itsevaltaisuutensa herätti tyytymättömyyttä, jopa hänestä kanneltiin kotimaahankin. Myöskin suomalaiset häntä jonkun kerran vastustivat.
Jos emämaasta olisi jatkuvasti avustettu siirtokuntaa, olisi se voinut tulla hyvinkin merkitseväksi. Mutta sekin apu, mitä alussa, annettiin, tyrehtyi vähitellen. Printz huomautti usein tästä ja pyysi lähettämään etupäässä siirtolaisia. Kuitenkin uusien retkikuntien välillä kului vuosikausia. Samoihin aikoihin lisääntyi hollantilaisten lukumäärä pohjoisessa ja englantilaisten etelässä, joten ruotsalaiset jäivät keskelle kovin vähälukuisiksi.
Hollanti oli jo heti siirtokunnan perustamisen jälkeen pannut sitä vastaan vastalauseensa. Olivathan niillä tienoilla heidän parhaat majavannahkamarkkinansa. He näkivät kauppansa kärsivän ruotsalaisten tulosta ja heidän kauppa-asemansa Fort Nassau kävi merkityksettömäksi. Jo kuvernööri Printzin loppuaikoina kävivät hollantilaiset suorastaan vihamielisiksi ja perustivat lähelle Kristina-linnoitusta Fort Casimir-nimisen linnoituksen.