Englantilaisen komppanian kahdeksas matka (1611—13) oli muita tärkeämpi. Kapteeni John Saris purjehti silloin Japaniin saakka, ollen ensimmäinen englantilainen, joka siellä kävi. Kun hollantilaiset, joilla oli linnoja Ternatessa, Tidorissa ja Makianissa, estelivät hänen kauppaansa Molukeilla, niin Saris purjehti Japaniin ja matkusti Hiradosta maisin Jedoon viemään keisarille komppanian lahjoja. Hänen matkakertomuksessaan on mieltäkiinnittäviä tietoja Japanin silloisista kaupungeista, joista Kioto eli Miako oli suurin. Saris perusti Hiradoon pysyvän englantilaisen kauppa-aseman. Tämän matkan kautta saatiin entistä paremmat tiedot Kaukaisen Idän purjehdusoloista ja karttoihin tehtiin monta korjausta. Kapteeni Best, jonka matka alkoi v. 1612, sai Suraten edustalla loistavan voiton paljon suuremmasta portugalilaisesta laivastosta, ja tämä voitto se avasi Etu-Intian länsirannikon Englannin yritteliäisyydelle. V. 1615 Sir Thomas Roe lähetettiin Jehangirin hoviin Englantia edustamaan.
Ranskalaisten retkiä.
Ranskalaisetkin tekivät muutamia, vaikka tosin vähäpätöisiä, yrityksiä saadakseen Itä-Intiassa jalansijaa. V. 1601 lähti sinne kaksi Bretagnessa varustettua laivaa, mutta niiden matka oli kaikin puolin onneton. Toinen upposi paluumatkalla Azorien luona, toinen Malediveilla Etu-Intian edustalla. Viimeksimainitun miehistö otettiin vangiksi. François Pyrard-niminen haaksirikkoinen ranskalainen saavutti maan kieltä opittuaan Maledivien kuninkaan suosion, vaikk'ei häntä silti maasta laskettu. Viiden vuoden kuluttua saapui kuitenkin Chittagongista vihollisjoukko, joka kuninkaan surmattuaan vapautti Pyrardin ja hänen kolme toveriaan, ainoat, mitä enää oli elossa »Corbinin» miehistöstä. Pyrard kirjoitti seikkailuistaan teoksen, joka näihin saakka on ollut päälähde Maledivien ja niiden asukkaiden tuntemiseen. Vankeudesta päästyään hän kulki laajalti Intiassa ja keräsi arvokkaita tietoja, jotka monessa suhteessa ovat ainoat, mitä tältä ajalta on säilynyt. Hän kävi portugalilaisilla laivoilla Cambayssa ja Molukeilla ja julkaisi täydellisen selonteon Kaakkois-Aasian kaupasta, jonka keskustana yhä vielä oli Malakka. Afrikankin portugalilaisiin siirtokuntiin perehdyttyään hän paluumatkalla kärsi Brasilian rannalla haaksirikon, mutta käytti hyväkseen sitä aikaa, joka hänen täytyi viipyä Bahiassa, kerätäkseen vielä Brasiliastakin tietoja. Palatessaan talvella 1610 Eurooppaan Pyrard oli seikkaillut kymmenen vuotta, mutta harvinaisen hyvin käyttänyt tämän vaiherikkaan aikansa.
Vasta v. 1616 Ranskasta uudelleen lähti pari laivaa Intiaan ja v. 1619 kolme. Jälkimmäisestä retkestä on säilynyt arvokas matkakertomus, joka muun muassa sisältää tarkan kuvauksen sarvivalaasta; niitä nähtiin kaksi matkalla. Kapteeni Beaulieu tutki Kapmaan Pöytävuoren seutuja oleskellessaan Pöytälahdessa, jonka vanha nimi, Saldanhalahti, silloin juuri oli nykyiseksi muuttumassa, ja sitten Madagaskarin etelärannikon luontoa. Komoro-saarista Beaulieu kirjoitti ensimmäisen laajemman kertomuksen. Jakatrassa (Bataviassa) laivan menetettyään — petolliset hollantilaiset näyttävät sen polttaneen — hän v. 1622 palasi Ranskaan.
Paitsi edellämainittuja kansoja purjehtivat vielä tanskalaiset ja ruotsalaisetkin Intiaan kauppaa tekemään. Viimeksimainitut kuitenkin jo v. 1671 luopuivat luvusta, heidän komppaniansa kun silloin teki vararikon.
Batavia.
Alamaitten hallitus asetti v. 1610 Itä-Intiaan ylimaaherran, ja Pietari Both oli ensimmäinen, joka nimitettiin tähän korkeaan luottamustoimeen. Hän ensi työkseen lähti Jakatra-lahteen, joka on Javan luoteisrannalla, Bantam-lahdesta itään, perustaakseen sinne kaupungin hollantilaisten mahdin keskustaksi. Jakatran pikkukuningas luovutti maata linnan rakentamiseen, ja siten syntyi se ensimmäinen rakennusryhmä, josta sitten kehittyi komea Batavia. Muutamia muitakin pieniä linnoja rakennettiin ja hollantilaisten vaikutusvalta Intiassa kasvoi vuosi vuodelta.
Mutta katkeraa sotaa heidän täytyi käydä herkeämättä pitääkseen puoliaan tällä uudella toimialallaan. Espanjalaiset, joilla vielä oli Ternatessa ja Tidorissa joku tukipaikka, hyökkäsivät hollantilaisten kimppuun, missä vain heitä tapasivat, ja Euroopan sotatoimien jonkun verran helpottaessa Espanjan kuningas lähetti Itä-Intiaan entistä enemmän sotalaivoja. Espanjalaisiin yhtyivät englantilaiset, vihoissaan siitä, että hollantilaiset olivat heidät karkoittaneet Molukeilta, vieläpä Javan pikkuhallitsijatkin, niin että hollantilaisilla oli vihollisia joka puolella. Mutta he eivät säikähtäneet, vaan ryhtyivät niitä kaikkia vastaan taisteluun ja taistelivat hyvällä menestyksellä. 1615 he saivat Malakan luona loistavan voiton espanjalaisesta laivastosta. Englantilaiset kävivät Bantamin hallitsijan avulla Jakatraan rakennetun pienen hollantilaisen linnan kimppuun, mutta se sankarillisesti taistellen piti puoliaan, kunnes sai apua, ja lopputulos oli, että Jakatran pikkuruhtinaan täytyi luovuttaa maansa hollantilaisille, ja nyt sai Batavia vapaasti levitä ja turvata ympäristöään. Samalla hollantilaiset saivat käsiinsä Javan pippurikaupan, jonka pääpaikka Bantam oli.
Hollantilaiset jatkoivat sitten tarmokkaasti valloituksiaan. Banda-saaristo valloitettiin v. 1621, väestö hävitettiin sukupuuttoon ja sijaan tuotiin orjia ja rikoksentekijöitä. Amboinassa englantilaiset kilpailivat hollantilaisten kanssa, mutta heidät v. 1623 otettiin vangiksi muka salajuonien vuoksi ja kamalan kidutuksen jälkeen mestattiin. Tämä »Amboinan verioikeus» herätti Englannissa suunnatonta suuttumusta. Kuningas Jaakko I tosin tyytyi uhkauksiin, koska muka asia oli Itä-Intian komppanian yksityisasia, eikä hallituksella siis ollut syytä siilien sekaantua. Mutta yleisön kesken suuttumus oli syvä ja pitkällinen. Vasta Oliver Cromwell hankki hyvityksen. Alamaita vahingoittaakseen hän sääti, että ainoastaan englantilaiset laivat ynnä sen maan laivat, joista tavarat olivat, saivat tuoda merentakaisia tuotteita Englannin satamiin. Tämä Englannin kauppalaivaston »magna charta». joksi aikalaiset sanoivat säädöstä, olikin niin kipeä kolaus Alamaille, että ne v. 1652 aloittivat sodan. Mutta Englannin laivasto oli Cromwellin toimesta pantu erinomaiseen kuntoon, ja enimmissä tappeluissa se oli hollantilaista etevämpi. Rauha tehtiin parin vuoden kuluttua, ja siinä täytyi Hollannin vihdoinkin suostua maksamaan sovittajaisia Amboinan uhreista.
Englantilainen komppania lakkautti toimensa Molukeilla, ainoastaan Banlamissa se vielä koetti pitää puoliaan. Maaherra Van Diemen valloitti v. 1641 portugalilaisilta Malakan, ja siten oli yksi Batavian tärkeimpiä purjehdusreittejä turvattu.