Viimeisenä kaikista maanosista — Antarktikaa lukuunottamatta — molemmat Amerikat astuivat maantuntemuksen näköpiiriin, mutta kaikkein ensimmäiseksi ne — oman maanosamme jälkeen — tulivat pääpiirtein tunnetuiksi. Keski- ja Etelä-Amerikassa ei viime vuosisadan alussa ollut montakaan aivan laajaa valkoisten käymätöntä aluetta, joet ja järvet ja vuoristot olivat osapuilleen tulleet tunnetuiksi. Tämä maantuntemus oli kuitenkin sangen pintapuolista ja osaksi jälleen unhotuksen omaksikin joutunut, jonka vuoksi paljon oli uudestaan löydettävä ja kaikki kauttaaltaan parsittava ja täydennettävä, ennenkuin voitiin luoda osapuilleenkaan oikea karttakuva.
Humboldtin jälkeen olisi Uuteen Maailmaan luultavasti alkanut pyrkiä runsaamminkin matkustajia, elleivät sikäläiset olot olisi muuttuneet epävakaisiksi. Kun Napoleonin armeijat olivat Espanjan valloittaneet ja Espanja tämän kautta tullut siirtomaistaan erotetuksi, täytyi sen etelä-amerikkalaisten alusmaitten tulla toimeen miten saattoivat, ja se vapaus, jota ne tämän kautta tulivat olojen pakosta nauttimaan, ja itsenäinen päätös- ja toimivalta — englantilaiset pari kertaa karkotettiin verissä päin — oli niille niin mieluinen, etteivät ne enää voineet palata entiselle kannalle. Emämaasta ne tuskin kuitenkaan olisivat eronneet, ellei Espanja vahingosta viisastumatta olisi esittänyt niin mahdottomia vaatimuksia. Vapauden taistelu johti kaikkien Etelä- ja Keski-Amerikan espanjalaisten siirtomaitten vapautumiseen ja nykyisten itsenäisten tasavaltani perustamiseen. Brasilia niinikään vapautui Portugalista, vaikka säilyttikin monarkkisen hallitusmuodon ja portugalilaisen prinssin hallitsijanaan. Kun olot olivat tämän jälkeen jonkun verran rauhoittuneet, alkoi näihin luonnonrikkaihin maihin saapua enemmän matkustajia ja niiden tieteellinen tutkiminen entistä nopeammin edistyä.
Guayana.
Guayanan sisäosat olivat yhdeksännentoista vuosisadan alussa yhä vielä enimmäkseen tuntemattomat huolimatta kaikista Doradon etsijäin retkistä. Ensimmäinen, joka loi runsasta valoa näihin uhkuviin aarniometsiin, niiden jokiin, könkäihin ja vuoristoihin, oli saksalainen Robert Hermann Schomburgk, joka matkusti Guayanassa kahdeksan vuotta (1835—44) Englannin maantieteellisen seuran toimesta. Humboldt oli jo huomauttanut, että Orinoco joen Esmeralda nimisen lähetysaseman takana, jota edemmäksi hän ei päässyt, oli Espanjaa kolme kertaa suurempi aivan tuntematon alue; tämän alueen Schomburgk valitsi työmaakseen.
Schomburgk.
Hän nousi ensin melkoista Essequiboa ja sen syrjäjokea Ripanunya, niin kauas kuin veneellä pääsi, ja kulki sitten jalan viimeksi mainitun joen lähteille saakka. Takaisin palaten hän nousi Essequiboa sen suurille koskille. Rantain sanomaton troopillinen uhkeus teki häneen syvän vaikutuksen. Uteliaissa joukoissa apinat rantoja pitkin seurasivat jokea hiipivää venettä ja suuri jaguaari aivan välinpitämättömänä katseli retkikuntaa, lähtien rauhallisesti metsään astumaan, kun vene oli kuudentoista metrin päässä siitä. Sadeaikana maahan varisseet mätänevät lehdet synnyttivät semmoisen fosforivalon, että koko maa teltan ympärillä oli valaistu. Lukemattomat sammakot pitivät leirien ympärillä konserttiaan, jotkut ammuen kuin vasikat, toiset vikittäen kuin linnut, ränkyttäen kuin sorsat, jopa matkien miehenkin karkeata ääntä. Mutta merkillisin kaikista oli »meloja», jonka äänet muistuttivat melan säännöllisiä pistelyltä.
Schomburgk tutki sitten Corentynen aina sen suurenmoisille koskille saakka. Marraskuussa hän lähti nousemaan Berbiceä, jonka koskilla tavattiin paljon suuria kaimaaneja, metsissä boakäärmeitä ja iguanaliskoja. Koskia oli lukemattomia ja kulkua lisäksi haittasivat joen poikki kaatuneet puut, joita oli sitä taajemmassa, kuta korkeammalle noustiin. Uudenvuoden päivänä 1837 näytti siltä, kuin nousisi tie lopultakin aivan pystyyn, mutta mainittuna päivänä Schomburgk vihdoinkin saapui suvannolle, ja täällä tutkijaa odotti yllätys, jota innostuttavampaa tuskin ainoakaan toinen kasvitieteilijä on kokenut. »Suvannon eteläpäässä jokin esine herätti huomiotani», hän kirjoittaa.
Victoria regia.
»Minä en voinut muodostaa varmaa käsitystä siitä, mikä se oli, jonka vuoksi kehoitin miehiä melomaan nopeammin. Ja tuota pikaa olimme paikalla ja näimme ihmekasvin! Kaikki kärsimykset unohtuivat, minä olin paljasta kasvitieteilijää ja tunsin saaneeni vaivaini palkan. Veden päällä kellui suunnaton lehti, viisi tai kuusi jalkaa leveä, tarjottimen kaltainen, päällä leveä helakan viheriä ja alla kirkas veripunainen reunus. Ja sopusoinnussa tämän ihmeellisen lehden kanssa oli uhkea kukka satoine terälehtineen, jotka olivat vuorottain puhtaan valkoisia, vuorottain ruusun punaisia.» Tämä siihen saakka tuntematon kasvi oli kuulu Victoria regia, Uuden maailman ehkä ihmeellisin kasvi, jota nykyisin saadaan ihmetellä suurkaupunkien kasvihuoneissakin. Lopulta kuitenkin matkan vaikeudet kävivät niin voittamattomiksi — vain pari kolme kilometriä tehtiin päivässä taivalta — ettei Schomburgk voinut toivoa pääsevänsä Berbicen lähteille saakka; hän sen vuoksi palasi takaisin Essequiboa pitkin, joka sillä kohdalla oli vain 15 kilometrin päässä.
Vielä samana syksynä hän lähti uudelle retkelle saavuttaakseen Essequibon lähteet ja ennen vuoden loppua hän olikin löytänyt erään lähdehaaran suurenmoisessa taajametsäisessä vuorimaassa. Hän matkusti sitten Rio Negron syrjäjoelle Rio Brancolle ja tutki Carumä vuoriston.