»Prince Albertin» miehet etsivät seuraavana vuonna koko North Somerset maan ja kulkivat Peelin salmen poikki Walesin prinssinkin maahan, mutta eivät löytäneet mitään. Kennedy ja Bellot löysivät retkellä, jolle he lähtivät helmikuussa 1852, Bellotin salmen, joka erottaa Boothia maan North Somersetista.
Vasta elokuun 6:ntena »Prince Albert» pääsi jäistä, joihin sitä varten oli avattava tie. Kennedy suuntasi nyt Kap Rileyhin, Beecheyn saaren luo, ja kuuli siellä »Northstarin» päälliköltä Pullenilta hämmästyksekseen, että Austin hyvin varusteltuine laivoineen jo aikoja sitten oli palannut Englantiin, mutta että uusi retkikunta jo oli tulossa Baffinin lahteen. Lokakuun 9:ntenä 1852 Kennedy saapui Englantiin ollen nyt varmasti vakuutettu siitä, että Franklinia oli etsittävä hyvin kaukaa pohjoisesta.
Monenlaisia tuumia haudottiin nyt Englannissa etsiskelyjen jatkamiseksi. Luutnantti Pim ehdotti maaretkeä Siperiaan siinä mielessä, että Franklin ehkä oli sulan napameren kautta sinne purjehtinut, ja Englannin maantieteellinen seura kannatti tätä tuumaa, jonka kuitenkin amiraliteetti hylkäsi. Eräs toinen ehdotti laivaretkeä Uuden Siperian saarille ja tätäkin tuumaa maantieteellinen seura suositteli, se kun oli vakuutettu sulan napameren todellisuudesta. Samaa käsitystä kannatti saksalainen maantieteilijä August Petermannkin, joka siihen aikaan oli Englannissa, mutta hänen mielestään retkikunnan tuli pyrkiä napamereen Huippuvuorien ja Novaja Zemljan välitse. Petermann luuli Franklinin retkikunnan jäsenten ehkä vielä olevan elossa, koska napamaissa kauempana pohjoisessa oli runsaasti riistaa. Kaikki asiantuntijat olivat jälleen yhtä mieltä siitä, että etelästä oli kadonnutta retkikuntaa suotta etsiä.
Belcherin retkikunta.
Franklinin retkikunnan katoamisen synnyttämään suruun liittyi nyt uusi huoli, Beringin salmen kautta lähteneestä retkikunnasta kun ei oltu saatu mitään tietoja. Amiraliteetti päätti sen vuoksi v. 1852 lähettää vielä yhden suuren apuretkikunnan, jonka piti tutkia Wellingtonin kanava ja sula napameri ja paitsi Franklinin retkikuntaa etsiskellä myös Collinsonia ja Mac Clurea, joiden otaksuttiin menneen Banksin maalle. Austinin retkikunnan laivat varustettiin siis uudelleen matkaan ja pieni Beecheyn saari määrättiin retkikunnan toimien lähtökohdaksi. Sinne oli perustettava elintarvevarasto ja Pullenin johtaman »Northstarin» piti jäädä sinne koko etsiskelyn ajaksi asemalaivaksi. Retkikunnan johto uskottiin kapteeni Sir Edward Belcherille, kokeneelle purjehtijalle, joka oli suorittanut paljon kartoitustöitä kaikilla maailman merillä. Upseereina hänellä oli monta edellisillä retkillä ollutta kokenutta miestä, mainitaksemme erikoisesti Mac Clintockin, Pimin, Mac Dougallin ja Henry Kellettin, jonka piti lähteä Melvillen saarelle viemään apua Collinsonille ja Mac Clurelle. Huhtikuun 21:ntenä 1852 retkikunta lähti Thamesista matkaan.
»Isabel.»
Lady Franklinkin oli hankkinut uuden höyrylaivan, »Isabelin», jonka hän ensin aikoi lähettää Uuden Siperian saarille, mutta sitten lähettikin aluksi Baffinin lahden pohjoisosiin, komendööri E. Inglefield päällikkönä. Kesäkuun 10:ntenä 1852 tämä laiva vasta pääsi lähtemään.
Ingefield oli erinomainen päällikkö ja pienellä, 149 tonnin aluksellaan hän sai suuria aikaan, vaikk'ei Franklinia löytänytkään. Tutkien elokuun lopulla Baffinin lahden pohjoisimpia rantoja ja saaristoita hän tapasi Smithin salmen jäättömänä ja pääsi siten tunkeutumaan aina leveydelle 78°28"21', kauemmaksi kuin ainoakaan ennen häntä, mutta sitten pohjoismyrsky toi vastaan niin paljon ajojäitä, että hänen kiiruummiten täytyi palata etelään ja luopua kaikista aikeista päästä sulaan napamereen talvea viettämään. Paluumatkalla hän tutki vielä Jonesinkin salmen vähän 84:nnettä pituusastetta kauemmaksi, luullen senkin johtavan sulaan napamereen. Sankka sumu kuitenkin pakotti hänet peräytymään, ennenkuin pääsi salmen päähän. Suurin osa North Devonin pohjoisrantaa tuli täten tutkituksi.
Inglefield lähti sitten Lancasterin salmeen ja kävi Beecheyn saarella, jossa hän antoi avata yhden sikäläisistä merimieshaudoista kuolemansyyn tutkiakseen, ja näin kävi selväksi, ettei Franklinin retkikunnassa sairastettu keripukkia sen Beecheyn saarella talvehtiessa. Vielä samana syksynä Inglefield palasi pienellä laivallaan kotia Skotlantiin.
Seuraavana kesänä amiraliteetti varusti höyrylaiva »Phoenixin» ja kuormalaiva »Breadalbonen» viemään Beecheyn saarelle ruokatavaroita ja muita varustuksia ja Inglefield nimitettiin tämän retkikunnan päälliköksi. Hänen kerallaan oli ranskalainen Bellot, joka turhaan oli koettanut saada maansa hallitusta ja yleisöä varustamaan avustusretkikuntaa.