Kevät.
Aurinko nousi ylemmäksi ja ylemmäksi, mutta kovin hidasta oli siitä huolimatta kevään tulo. Huhtikuun keskilämpö oli vain -18°, 9 ja toukokuu alkoi -20° pakkasella, joka kolmantena päivänä vielä paransi -20,8°:ksi. Kesäkuun 3:ntena oli -14,3° ja kuukauden 13:ntenä sydänyön aikaan -8°, mutta samana päivänä tuuli kääntyi etelään ja lumi alkoi sulaa sitä kyytiä, että maa parin viikon kuluttua oli aivan paljaana. Jo huhtikuun lopulla alkoi tulla muuttolintuja, ensimmäisenä pulmunen, sitten suurissa parvissa hanhia, haahkoja, alleja, lokkeja, monta lajia kahlaajia ja laululintuja. Laululinnuista ensimmäinen oli pieni soma Sylvia Ewersmanni, joita toukokuun alussa laskeutui suuret parvet »Vegan» mustalle kannelle, ainoalle tummalle esineelle, mitä oli koko seudussa. Kaikki näyttivät olevan aivan uuvuksiin väsyneet ja suojainen lepopaikka epäilemättä oli niille tervetullut. Samalla alkoivat retkikunnan jäsenet suurella innolla tutkia seudun lintuja ja nisäkkäitä.
»Mitä ennestään omilla matkoillani olin nähnyt», kirjoittaa Nordenskiöld, »ja muutoin pohjanperäisistä linnustoista tiesin, oli minussa synnyttänyt sen väärän luulon, että Euroopan, Aasian ja Amerikan napamaissa kaikkialla tapaisi samoja lintuja. »Vegan» retkellä saamamme kokemus kuitenkin osoittaa, ettei asian laita suinkaan ole semmoinen, vaan että Aasian koillisniemi, tshuktshien niemimaa, tekee tästä täydellisen poikkeuksen. Linnut ovat täällä vähälukuisemmat, mutta paljon monimuotoisemmat kuin Novaja Zemljalla, Huippuvuorilla ja Grönlannissa, jonka vuoksi tshuktshien niemimaan linnusto kokonaisuudessaan suuresti eroaa atlanttisten napamaitten linnustoista.» Omituisia haahkoja ja hanhia tavattiin ja latuskanokkainen vikla, jota ei ennen ole tavattu kuin kuumissa maissa hyvin harvinaisena.
Kesäkuun 'lopulla maa alkoi vihoittaa ja kaikenlaisia kukkia ilmestyä ja vähin hyönteisiä liikkua. Molemmatkin antoivat paljon työtä keräilijöille. Rantalaguunien sulassa pyydystettiin, pintavedestä tuntematonta, sangen hyvänmakuista kalaa, jonka talvehtiminen suuresti kummastutti tiedemiehiä, koska laguunit luultavasti jäätyvät pohjaa myöden.
Vapautuksen sanoma.
Heinäkuun puolivälissä rantajää vielä oli niin vahvaa, että Nordenskiöld arveli kuluvan ainakin pari viikkoa väylän aukeamiseen, jonka vuoksi hän aikoi lähteä tutkimaan mammutin torahammasta, jonka tshuktshit sanoivat pistävän esiin erään joen äyräästä, mutta hänen tätä retkeä puuhaillessaan alkoi »Vega» odottamatta hiljalleen keinua, retkeläisten paraillaan päivällisillä istuessa. »Palander syöksyi heti kannelle, näki jään liikkuvan, käski lämmittää koneen, joka jo oli kauan ollut täydessä kunnossa äkkilähdön varalta, ja kahden tunnin kuluttua kulki »Vega» jälleen, heinäkuun 18:ntena klo 3 t. 30 m. i.p., höyryn ja purjeiden voimalla, lippujen liehuessa, määräänsä kohti. Me huomasimme nyt, että jäähän oli revennyt rako laivan ja rantasulan välille, sekä että jäälautat olivat pohjajäämme vasemmalta puolelta siirtyneet siksi kauas merelle, että »Vegalla» oli tarpeeksi syvä vesi edessään. Kiertääksemme lähinnä olevia ajojäitä asetettiin suunta aluksi luoteeseen, sitten pitkin Beringin salmen rannikkoa. Jinretlenin kohdalla seisoivat kaikki kylän miehet, vaimot ja lapset rannalla katsomassa sitä tulihepoa — tshuktshit ehkä sanoisivat tulikoiraa eli tulipeuraa — joka ainiaksi vei heidän talviset ystävänsä pois näiltä kolkoilta kylmiltä rannoilta. Pitkän matkan päästä emme voineet erottaa, vuodattivatko he todella eron hetkellä kyyneliä, kuten useimmat olivat ennustaneet tekevänsä. Mutta mahdollista kyllä on, että villi-ihmisen herkkätunteisuus pakotti heidät itkemään. Varma on, että eron hetken surumielisyys meissäkin vähän himmenti sitä ilon tunnetta, joka nyt hehkui jok'ainoan Vega-miehen rinnassa.»
Serdzekamenin ohi kuljettiin sumussa yöllä heinäkuun 17:nnettä vasten, mutta sumun päällitse haamoitti tämän jäämerenkulussa kuulun niemen korkeita vuoria, jotka ovat pirstautuneet jättiläispilareiksi ja raunioiksi, samoin kuin Karhusaartenkin kalliot. Meri oli kirkas kuin peili, joku mursu kohotti silloin tällöin sumun suurentamaa päätään vedestä laivan läheisyydessä, hylkeitä uiskenteli joukottain sen ympärillä ja ylitse lenteli edes takaisin lintuja, joilla arvatenkin oli pesänsä Serdzekamenin jyrkillä kalliorinteillä. Merenpohjasta nosti haavi runsaasti matoja, nilviäisiä, äyriäisiä y.m.
Itäniemi!
Maa katosi sitten kokonaan sumuun, mutta 20 päivän aamulla alkoi jälleen häämöittää synkkiä kukkuloita. Ne olivat Itäniemen kukkulat. Nordenskiöld nimitti tämän niemen »Deshnewin niemeksi» sen rohkean kasakan muistoksi, joka 230 vuotta aikaisemmin oli sen ensi kerran laivalla kiertänyt. Kello 11 a.p. »Vega» oli keskellä sitä salmea, joka yhdistää Pohjoisen Jäämeren Tyyneen mereen, ja tässä 'tervehdittiin Vanhaa ja Uutta maailmaa lipuilla ja tykkien paukkeella.
»Vihdoin viimein oli siis se päämäärä saavutettu, johon niin monet kansat olivat pyrkineet aina siitä alkaen, kun Sir Hugh Willoughby tykkien paukkuessa, juhlapukuisten matruusien hurratessa ja lukemattoman ihmisjoukon riemuitessa v. 1553 hyvässä toivossa pani koillisretket alkuun… Sir Hugh sortui kaikkine miehineen raivatessaan tietä Englannin merenkululle sille hyiselle merelle, joka pohjoisessa rajoittaa Aasian ja Euroopan. Lukemattomat retkikunnat ovat sen jälkeen menestyksettä ja useimmiten laivansa ja monen urhokkaan merimiehen hengen ja terveyden menettäen lähteneet samalle tielle. Vasta nyt, 336 vuoden kuluttua, kun useimmat meriasiain tuntijat jo olivat asian mahdottomaksi arvostelleet, koillisväylä vihdoinkin avattiin. Meriväkemme ja heidän päällystönsä järjestyksen, pontevuuden ja kunnon ansioksi on luettava, että tämä on tapahtunut ilman kuoleman ja taudin tapauksia ja oloissa, jotka osoittavat matkan ehkä voitavan tehdä joka vuosi muutamassa viikossa. Eipä kumma siis, että me asiain näin ollen uljain mielin näimme sinikeltaisen lippumme maston latvaan nousevan ja kuulimme ruotsalaisten tervehdyslaukausten jyrähtelyä siinä salmessa, jossa Vanha ja Uusi maailma toisilleen kättä ojentavat. Tosin ei nyt kulkemaamme väylää enää kaivattu Euroopan ja Kiinan väliseksi kauppatieksi; mutta tämän ja lähinnä edellisten ruotsalaisten retkikuntain on onnistunut avata merenkulku uudella valtamerellä sekä saattaa lähes puolet kokonaisesta maanosasta valtamerien yhteyteen.»