Sverdrup itse tutki Ellesmeren maan länsirannat, jotka siihen saakka olivat olleet aivan tuntemattomat, sekä löysi Ellesmeren meren takaa suuren korkean Heibergin maan, jonka ympäri hän ajoi. Hänen apulaisensa löysivät yhä kauempaa lännestä, North Devonin ja Bathurstin maan pohjoispuolelta, monta saarta, jotka ovat Parryn saariston jatkoa. Näitä rekiretkiä suuressa määrin helpotti riistan runsaus, sekä poroja että varsinkin myskihärkää oli runsaasti, eikä ruoasta sen vuoksi ollut puutetta.
Laivalle jääneet olivat kylväneet vuonon jäälle leveän tuhkatien ja tätä keinoa oli kiittäminen siitä, että »Fram» lopulta pääsi irti. 4 1/2 vuotta poissa oltuaan se vihdoin pääsi takaisin kotimaahan. Moneenkymmeneen vuoteen ei mikään naparetkikunta ollut löytänyt niin paljon uusia maita kuin tämä.
Amundsen purjehtii luoteisväylän.
Vuosi sen jälkeen kuin Sverdrup oli palannut, lähti toinen norjalainen retkikunta Amerikan napasaaristoon. Roald Amundsen, joka jo v. 1901 oli käynyt Koillis-Grönlannissa ja myöhemmin belgialaisen etelänaparetkikunnan mukana Länsi-Antarktikassa, varusti pienen »Gjöa» nimisen aluksen toimittaakseen magneettisen navan läheisyydessä magneettisia mittauksia ja purjehtiakseen sitten luoteisväylän. »Gjöa» oli pienimpiä aluksia, mitä oli milloinkaan napatutkimuksiin käytetty, mutta Amundsen arveli, ettei suuremmalla ehkä pääsisi liikkumaan Pohjois-Amerikan pohjoisissa rantaväylissä, joita hän aikoi matkallaan kulkea. Purjeiden apuna »Gjöalla» oli petroolimoottori ja potkuri.
Poikettuaan Beecheyn saarelle, jossa Franklinin kunniaksi pystytetty muistopatsas oli hyvässä kunnossa, Amundsen purjehti eteläänpäin pitkin Boothia Felixin länsirantaa ja vaivoin haaksirikon vältettyään saapui Kuningas Williamin maan itärannalle, johon »Gjöa» asettui talvisatamaan, ja alkoi havaintotyönsä.
23 kuukautta retkikunta viipyi tällä paikalla, toimittaen 19 kuukauden kuluessa yhtämittaisia magneettisia ja ilmatieteellisiä havainneita. Samalla se tutustui seudun eskimoihin ja eli heidän kanssaan mitä parhaissa väleissä. Alhaisin mitattu lämpö oli -61,7°.
Amundsen teki rekiretken magneettiselle navalle, palaten kuitenkin nopeaan takaisin, kun eskimot olivat hänen muonavarastonsa ryöstäneet.
Luutnantti Hansen suoritti meren poikki rekiretken Viktorian maalle ja kartoitti sen koillisrannasta, mitä sitä vielä oli tuntematonta.
Elokuun 13:ntena 1905 »Gjöa» lähti matkaa jatkamaan ja purjehti erinomaisen vaivalloisia matalaa väyliä Kuningas Williamin ja Viktorian maan eteläpuolitse Mackenzien suulle ja vielä sen ohitsekin Herschelin saarelle saakka, mutta siellä talvi yllätti ja sen täytyi jäädä amerikkalaisten valaanpyytäjäin keralla mainitun saaren luo talvisatamaan. Herschelin saarelta Amundsen suoritti rekiretken Klondykeen antaen sieltä ensimmäiset tiedot maailmalle, että hänen retkensä siihen saakka oli hyvin menestynyt.
Mutta vaarallinen se oli ollut ja vaarallinen edelleenkin, kun »Gjöa» seuraavana kesänä saattoi lähteä retkeään jatkamaan, sillä väylä Amerikan mantereen ja kiinteän napajään välillä on loppukesälläkin, jolloin sula on levein, ahdas ja tuulet voivat sen milloin tahansa sulkea, ahdistaen laivan matalikoille. Mutta hyvin tunnettu oli tämä matkan loppuosa, sillä amerikkalaisia valaanpyytäjiä saapui sinne joka kesä, käyden idässä aina Banksin maalla saakka. Lokakuun 19:ntenä 1906 Amundsen saapui San Franciscoon ja Luoteisväylä oli saanut ensi kerran purjehdituksi.